Tasolaiset ja Tasokoti jatkavat Gnistanin yhteistyökumppaneina

Gnistanin ja Tasolaisten sekä Tasokodin yhteistyö ulottuu nyt jo kolmannelle peräkkäiselle kaudelle.

Monipuolisia ratkaisuja yrityssiivoukseen tarjoava Tasolaiset ja kotisiivouksen eri tarpeisiin erikoistunut Tasokoti pitävät kotipaikkaansa Helsingin Metsälässä. Yritysten henkilöstöihin kuuluu jo yli 50 sitoutunutta alan ammattilaista varmistamassa onnistunutta asiakaskokemusta. Monille gnistanlaisille ja sen sidosryhmille Tasolaiset ja Tasokoti ovat tulleet tutuksi viime vuosina. Yhtiöiden toimitusjohtajalla Mikko Saveliuksella onkin selkeä näkemys, miten yhteistyötä halutaan viedä eteenpäin.

– Meille Pohjois-Helsinki on tärkeää markkina-aluetta, tavallaan meidän kotipesämme. Totta kai omasta alueesta tulee pitää huolta erityisen tarkasti ennen kuin hakee kasvua kauempaa.

– Haluamme olla enemmän kuin vain nimi kentän laidalla – osa yhteisöä ja yhteisiä elämyksiä. Massoille näkyminen on ensimmäinen askel, mutta monet unohtavat ottaa sen seuraavan askeleen ja lähteä sitouttamaan yhteisöä omaan brändiinsä.

– Teemme jatkuvasti yhteistyötä Gnistanin markkinointitiimin kanssa uusien ideoiden kehittämiseksi. Viime kaudella tuotimme yhteistyössä Tasolaiset Trash Can -videon ja myös tällä kaudella haluamme jatkaa samaa linjaa. Olimme erityisen ylpeitä, että saimme sponsoroida Gnistanin edustusjoukkuetta tärkeässä toiseksi viimeisessä Vaasan vierasottelussa.

IF Gnistan Oy:n toimitusjohtaja Marko Kolsi on mielissään yhteistyön jatkumisesta.

– Upea juttu jatkaa yhteistyötä Tasolaisten ja Tasokodin kanssa. Tämä on ollut meille arvokas kumppanuus myös siinä määrin, että olemme päässeet Mikon kanssa paljon sparraamaan ja pohtimaan eri ideoita, joilla luomme arvoa kumppanillemme, mutta myös kehitämme omaa toimintaamme. Erityiskiitokset vielä viime kauden Vaasan pelireissussa mukana olemisesta, jonka myötä joukkue sai valmistautua rauhassa sarjapaikan kannalta tärkeään kamppailuun.

Tutustu yrityksiin tarkemmin:
Yrityssiivoukset: tasolaiset.fi
Kotisiivoukset: tasokoti.fi

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.