Santeri Kuivalainen Gnistanin keskikentälle

Gnistan vahvistaa keskikentän keskustaa ulkomailla uraansa luoneella Santeri Kuivalaisella. Sopimus sisältää tulevan kauden lisäksi myös option kaudesta 2022.

Tshekin Prahassa syntynyt 21-vuotias Santeri Kuivalainen on varsin tuntematon nimi suomalaiselle jalkapalloyleisölle, sillä hän on luonut uraansa toistaiseksi ulkomailla. Prahan SK Stresovicen juniorijoukkueet läpikäynyt Kuivalainen on edustanut lisäksi synnyinmaassaan maineikkaan Bohemiansin juniorijoukkuetta.

Kymmenen Tshekin juniorisarjoissa viettämänsä vuoden jälkeen oli edessä muutto Skotlannin Edinburghiin, jossa Kuivalainen edusti paikallista yliopistojoukkuetta kahden kauden ajan. Skotlannista Kuivalaisen matka jatkui maailman toiselle laidalle Uuteen-Seelantiin, jossa nuorukainen pääsi ottamaan tuntumaa maan pääsarjaan Southend Unitedin joukkueessa kaudella 2019-20. Ennen muuttoaan Suomeen Kuivalainen ehti vielä pelata puolikkaan kauden tutussa Edinburghin yliopistojoukkueessa.

Vuoden alusta alkaen joukkueen mukana harjoitellut Kuivalainen vakuutti valmennusjohdon otteillaan nopeasti, mutta tammikuun puolivälissä sattunut loukkaantuminen on sotkenut talvikautta.

Muun joukkueen mukana ohjatusti karanteeniaikana harjoitellut ja maaliskuun alussa harjoituskentälle palannut Kuivalainen tähyää kauteen selkein tavoittein.

– Haluan omalta osaltani auttaa joukkuetta saavuttamaan parhaan suoritustasonsa, joka ainakin minulle tarkoittaa sijoittumista sarjan kärkisijoille. Henkilökohtaisella tasolla tavoitteeni on maksaa kuluvan kauden aikana takaisin Gnistanille, joka luotti kykyihini allekirjoittamalla sopimuksen kanssani.

Päävalmentaja Ricardo Duarte kuvailee Kuivalaista tärkeäksi lenkiksi Gnistanin keskikentälle.

– Santeri on todella älykäs pelaaja, joka pystyy pelaamaan pelisysteemissämme kaikkia kolmea keskikentän keskustan roolia. Hän on hyvä sijoittumaan keskikentän linjojen väliin, havannoimaan ja edistämään liikkumisellaan peliä. Näitä keskikenttäpelaajalle aivan erityisiä ominaisuuksia omaavia suomalaispelaajia on vaikea löytää, joten olemme erittäin tyytyväisiä saatuamme Santerin joukkueeseemme.

Gnistanin sopimustilanne 3.3.2021: Santeri Kuivalainen, Fabian de Abreu, Samu Laitinen, Elton Maloku, Onni Tiihonen, Jiri Koski, Kasperi Liikonen, Eetu Kolu, Gentrit Kovaqi, Nnaemeka Anyamele, Omar Jama, Elias Säyniö, Ilmari Hieta, Douglas Caé, Bangaly Kouyaté, Samu Volotinen, Masar Ömer, Rony Huhtala, Lucas Morais, Albin Mehmeti, Joel Europaeus, Matias Ambasciano, Aleksi Ahonen.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.