Fabian de Abreu Gnistanin puolustukseen

Gnistan vahvistaa keskuspuolustustaan brasilialaisella Fabian de Abreulla 1+1-vuotisella sopimuksella

Rio de Janeirossa syntynyt, myös Espanjan passin omaava 23-vuotias Abreu
otti ensiaskeleensa ammattilaisjalkapallon parissa kasvattiseuransa, Brasilian pääsarjassa pelanneen, Avain paidassa kausina 2017-2019. Eurooppaan 183 senttinen toppari siirtyi kaudelle 2019-2020 Hollannin toisiksi ylimmän sarjatason FC Dordrechtiin, jonka riveissä avauskokoonpanon vakionimelle kertyi viime kaudella 24 pelattua ottelua ja kolme tehtyä maalia.

Koronapandemian puhjettua Abreu on ollut alkukauden ilman seuraa ja saapui nyt Suomeen helmikuun puolivälissä. Mies on ollut karanteenissa sekä suorittanut viranomaisten edellyttämät testaukset ja pääsee nyt muun joukkueen mukana aloittamaan harjoittelun.

Fabian lähtee positiivisin miettein tulevaan kauteen.

– Tulin tänne auttamaan joukkuetta saavuttamaan sen tavoitteet. Näistä ensimmäisenä on jatkopaikka Cupissa, joka meillä on mahdollista napata torstaina. Sarjassa odotan, että taistelemme kärkisijoista ja uskon meillä olevan kaikki mahdollisuudet siihen. Toivon, että meillä on loistava vuosi 2021.

Päävalmentaja Ricardo Duarte kommentoi tuoreinta hankintaa älykkääksi puolustajaksi ja hyväksi pelin avaajaksi.

– Fabian on nuori ja lahjakas pelaaja, jolta löytyy jo hyvää kokemusta ammattilaisjalkapallosta Hollannin toisiksi korkeimmalta sarjatasolta. Hän on älykäs ja kurinalainen toppari, jonka todella hyvät pallolliset taidot esimerkiksi pelin avaamisessa auttavat meitä kehittämään pelisysteemiämme. Hän on kuitenkin vasta liittynyt mukaamme, joten tässä vaiheessa on tärkeintä sopeuttaa hänet uuteen ympäristöön. Toivomme tietenkin, että hän pääsee mahdollisimman pian antamaan täyden panoksensa Gnistanille myös otteluissa.

Gnistanin sopimustilanne 2.3.2021: Fabian de Abreu, Samu Laitinen, Elton Maloku, Onni Tiihonen, Jiri Koski, Kasperi Liikonen, Eetu Kolu, Gentrit Kovaqi, Nnaemeka Anyamele, Omar Jama, Elias Säyniö, Ilmari Hieta, Douglas Caé, Bangaly Kouyaté, Samu Volotinen, Masar Ömer, Rony Huhtala, Lucas Morais, Albin Mehmeti, Joel Europaeus, Matias Ambasciano, Aleksi Ahonen.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.