Otteluraportti: Gnistanille tappio AC Oulua vastaan

Tärkeistä pisteistä taistellut Gnistan koki kotonaan kirvelevän tappion AC Oulun hakiessa Oulunkylästä 1-2 voiton.

Edellisen keskinäisen kohtaamisen tapaan AC Oulu sai jälleen salama-alun siirtyen 0-1 johtoon jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Hienon syöttökuvion päätteeksi pallo pelattiin Fareed Sadatille, jolla oli helppo työ laukoa pallo tyhjään maaliin.

Avausmaalinsa tuoman nosteen myötä AC Oulu piti ottelua hallussaan ensimmäiset 20 minuuttia, oululaiset prässäsivät korkealta tehden Gnistanin pelinrakentamisesta vaikeaa. Oululaisten toinen osuma oli todella lähellä 14. minuutilla, kun kulmapotkun jälkeen vapaaksi unohdettu sinipaita pääsi laukomaan, mutta hyvin sijoittunut Tomi Maanoja pelasti Gnistanin toiselta takaiskulta.

Gnistan pääsi tämän jälkeen peliin paremmin mukaan, mutta kunnon maalipaikoille pääseminen tuotti keltapaidoille hankaluuksia. Puoliajan loppua kohden Gnistan sai luotua lupaavan näköistä painetta oululaisten maalille, mutta sivurautaa lähemmäksi ei tällä kertaa päästy.

Toisella puoliajalla edettiin tasaisissa merkeissä aina 66 minuutille, kunnes AC Oulun oikealta laidalta lähetetty matala keskitys löysi lopulta Aapon Heikkilän, joka tuikkasi pallon puolityhjään maaliin.

Gnistan sai painostuksestaan lopulta palkkion, kun lyhyenä annetun kulmapotkun jälkeen Bangaly Kouyate puski Nnaemeka Anyamelen keskityksen maalivahti Juhani Pennasen käsien kautta verkon perukoille.

Gnistan taisteli viimeisen kympin hyvin ja sai aikaan jatkuvaa painetta Oulun maalille. Loppuhetkillä myös kulmapotkuun ylös noussut Maanoja pääsi puskemaan, mutta pusku suuntautui hieman ohi vieraiden maalin. Kun lisämaaleja ei kovasta yrityksestä huolimatta nähty, matkasivat pisteet Ouluun lukemin 1-2.

Gnistanin päävalmentaja Ricardo Duarte manasi heikkoa alkua peliin, mutta kiitteli muuten joukkueen hyvää esitystä.

– Huono alkumme peliin maksoi tällä kertaa pisteet. Ensimmäisten 20 minuutin jälkeen saimme hallinnan ottelusta ja pelasimme loppupelin hyvin. Valitettavasti jalkapallossa hyvästä suorituksesta ei aina saa palkintoa, vaikka mielestäni olisimme ansainneet tänään pisteitä. Taistelemme sarjapaikastamme loppuun asti ja nyt katseet käännetään VPS-otteluun.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.