Otteluraportti: Gnistan taisteli pisteen Pietarsaaresta

Sunnuntainen vierailu Pietarsaareen toi Gnistanin pistesarakkeeseen yhden tärkeän pisteen 2-2 tasapelin myötä.

Tunnustelevan alun jälkeen Gnistan oli todella lähellä johto-osumaa yhdeksän minuutin pelin jälkeen Lucas Moraisin päästyä puolittaiseen läpiajoon. Morais onnistui harhauttamaan vastaantulleen maalivahti Emil Öhbergin, mutta hyvin sijoittunut toppari Stanley Amuzie onnistui siivoamaan pallon kulmapotkuksi.

Alhaalta puolustanut Gnistan onnistui pitämään isännät poissa maalipaikoilta 15 minuutin ajan, kunnes rangaistusalueelle murtautunut Severi Kähkönen tarjoili pallon Anthony Olusanyalle, jonka loistavasta laukaisusektorista lähtenyt laukaus painui selvästi maalin yli. Jaro iski avausosumansa 23 minuutilla Markus Kronholmin laukoessa näyttävästi noin 20 metristä millimetrin tarkan laukauksen ohi Tomi Maanojan.

Hyvin isäntien mukana pysynyt Gnistan tasoitti ottelun 30 minuutilla Douglas Caén päästessä puskemaan pallon verkkoon Hassan Sesayn antaman kierteisen sivuvapaapotkun jälkeen. Puoliajan viimeisen vartin parhaat maalintekopaikat siunaantuivat kauden parasta peliään esittäneelle Gnistanille, mutta Hidetoshi Wakui ja puolittaiseen läpiajoon päässyt Matias Ambasciano eivät paikoistaan onnistuneet.

Hidastempoisella pelillä ja lievässä Jaron hallinnassa alkaneen toisen puoliajan ensimmäinen maalipaikka siunaantui röyhkeän murtautumisen rangaistusalueelle tehneelle Gnistanin Lucas Moraisille. Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta pääsi Pauli Kuusijärvi puskemaan, mutta Emil Öhberg esti loistotorjunnallaan Gnistanin johtomaalin syntymisen.

Hyökkäyspelinsä kanssa tuskaillut Jaro pääsi iskemään kuin varkain 68 minuutilla, kun oikealta laidalta vapaaksi irronnut Severi Kähkönen vapautti Anthony Olusanyan, joka laukoi keskeltä pallon yläkulmaan ohi Tomi Maanojan. Maalistaan uutta puhtia saanut Jaro oli lähellä johdon lisäämistä vain hetkeä myöhemmin, mutta Markus Kronholmin laukaus painui hieman maalin yli.

Takaiskusta nopeasti toipunut Gnistan hallitsi viimeistä varttia täydellisesti, mutta vahva painostus ei tuntunut tuottavan tulosta Emil Öhbergin torjuessa Jaron maalilla varmoin ottein. Aivan varsinaisen peliajan lopulla Gnistan sai viimein palkinnon vahvasta taistelustaan Douglas Caén jatkaessa Hassan Sesayn tolppalaukauksen läheltä verkon perukoille. Yliajalla Jaro ei enää muutamista erikoistilanteistaan osunut, joten Gnistan nappasi tärkeän vieraspisteen tuliaisiksi Pietarsaaresta.

Päävalmentaja Ricardo Duarte oli luonnollisesti tyytyväinen joukkueen esitykseen ja pelaajien asenne sai jälleen kerran erityiskiitosta:

– Ottelu sujui pitkälti ottelusuunnitelmamme mukaisesti. Sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvaa vastustajaa vastaan oli tärkeää kunnioittaa heidän vahvaa hyökkäyspeliään puolustamalla viisaasti ja pyrkiä sitä kautta kontrolloimaan tiloja kentällä. Erityisen tyytyväinen olen pelaajien reaktioon takaiskuosumien jälkeen. Pelaajat osoittivat jälleen loistavaa luonnetta ja taistelutahtoa alusta loppuun.

Gnistan jatkaa pelejään ensi lauantaina säilymisviivan päällä pienelle karkumatkalle päässyttä AC Kajaania vastaan. Ottelu alkaa Oulunkylän Mustapekka Areenalla kello 17:00.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.