Otteluennakko: SJK Akatemia vierailee Oulunkylässä lauantaina

Tärkeän voiton viime sunnuntaina ottanut Gnistan kohtaa seuraavaksi kotonaan SJK Akatemian. Ottelu alkaa Oulunkylän Mustapekka Areenalla kello 18:30.

Gnistan paranteli asemaansa sarjataulukossa kaatamalla MuSan lukemin 3-1 vahvan peliesityksen myötä. Molemmat osuivat ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen Saloum Faalin vastattua Kipinän osumasta pitkän tauon jälkeen avauskokoonpanoon palanneen Ilmari Hiedan mainiosta esityöstä. Toisella puoliajalla Gnistan käänsi ottelun nimiinsä Rony Huhtalan ja ensimmäisen osumansa keltapaidassa iskeneen Lucas Moraisin osuttua vain muutaman minuutin välein.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa salama-alun saanut Gnistan ei onnistunut säilyttämään Nnaemeka Anyamelen ja Joonas Salmen osumilla hankkimaansa kahden maalin johtoa vaan vahvan toisen puoliajan pelannut SJK Akatemia kiri 2-2 tasatulokseen.

Haastavan kauden toistaiseksi pelannut SJK Akatemia avasi pistetilinsä vasta kuudennessa pelissään Gnistania vastaan taivallettuaan ensin viisi peliä tappioiden merkeissä. Pistetilin aukeamisesta uutta virtaa saaneet eteläpohjalaiset kaatoivat seuraavaksi kotonaan MP:n 1-0, mutta tätä seuranneen neljän pelin tappioputken myötä SJK Akatemia juuttui yhä vahvemmin sarjan kellarikerrokseen.

Edellisillä kierroksilla mustapaidat ovat osoittaneet piristymisen merkkejä nappaamalla ensin hienon tasapelin kotonaan sarjakärki AC Oulua vastaan ja piinaamalla sen jälkeen MuSaa vieraskentällä. Edellisessä ottelussaan Tommy Dunnen suojatit taistelivat 1-1 tasapelin pohjanmaan derbyssä VPS:aa vastaan.

AC Oulua maalillaan kurmoottanut Jeremiah Streng on viidellä osumallaan SJK Akatemian paras maalintekijä. Strengin ohella laajaa rinkiä peluuttaneen Tommy Dunnen todellisia avainpelaajia ovat olleet topparit Joona Lautamaja ja Valtteri Olsbo, joka iski puolustajalle harvinaiset kaksi osumaa vierasottelussa MuSaa vastaan.

SJK:n akatemiajoukkueen pääasiallinen tarkoitus on toimia väliportaana junioreista edustusjoukkueeseen, mutta kesän siirtoikkunassa joukkue vahvisti maalivahtiosastoaan KPV:sta lainatulla Teppo Marttisella, joka tuo tarvittavaa Ykkösen tason kokemusta ja rutiinia nuoreen joukkueeseen. Marttisen lainasopimuksen yhteydessä puolustaja Aapo Kuivila siirtyi OLS:n riveihin loppukauden mittaisella lainasopimuksella.

Gnistanin päävalmentaja Ricardo Duarte tiedostaa, että haaste on lauantainakin kova ja vastustaja nousujohteisessa kunnossa.

– SJK Akatemia poikkeaa hieman muista joukkueista, sillä se on sarjan nuorin ryhmä, jonka peli paranee peli peliltä kauden aikana. Tämä on ollut hyvin nähtävissä tasapeleissä VPS:ää ja AC Oulua vastaan. Meidän on tärkeää olla todella hyvin hereillä lauantaina ja toteuttaa omaa pelisuunnitelmaamme.

– Edellisessä pelissä puolustimme hyvin korkeammalla linjalla ja pysyimme tiiviinä. Olimme myös pallon kanssa rauhallisempia ja löysimme ylivoimia ja vapaita pelaajia kentältä. Kehityskohteita on edelleen pelinrakennusvaiheessa ja maalipaikkojen luomisessa. Myös sivuvapareiden puolustamiseen on kiinnitetty tällä viikolla huomiota, jotta olisimme niissä viime ottelua parempia.

Ennakkoliput Tiketistä vain 10€!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.