Otteluennakko: Gnistan saa vieraakseen KTP:n sunnuntaina

Pistetilinsä lauantaina avannut Gnistan lähtee metsästämään kauden avausvoittoaan KTP:n kustannuksella. Ottelu alkaa Oulunkylän Mustapekka Areenalla klo 18:30.

Edellisessä ottelussaan Gnistan päätyi AC Kajaanin kanssa 1-1 pistejakoon tasaisen väännön päätteeksi. Kulmapotkusta osunut kotijoukkue johti ottelua pitkään, mutta Gnistan taisteli pelin tasoihin kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Rony Huhtalan komean osuman turvin.

Sunnuntain vastustaja KTP majailee tällä hetkellä sarjassa neljäntenä tappiottoman alkukauden turvin. Argo Arbeiterin joukot avasivat kauden lupaavasti nappaamalla vieraspisteen Kokkolasta KPV:n vieraana ja viikkoa myöhemmin KTP vieraili jälleen Pohjanmaalla napaten komean 0-3 voiton SJK Akatemiasta. Edellisessä ottelussaan kotkalaiset joutuivat tyytymään 0-0 tasapeliin aggressiivisesti puolustanutta MuSaa vastaan.

KTP on Gnistanille todella tuttu vastustaja takavuosilta, sillä vuosina 2008-2013 joukkueet kohtasivat Kakkosessa yhteensä 9 kertaa. Gnistan oli koitoksissa vahvasti niskan päällä vieden voiton kuudesti, kerran pisteet tasattiin ja KTP onnistui kahteen otteeseen nappaamaan kolme pistettä itselleen. Viime vuosina Suomen Cupin ja harjoitusotteluiden merkeissä voimiaan mitelleet joukkueet kohtaavat nyt ensi kertaa Ykkösen tasolla.

Kolmannen kautensa Ykkösessä aloittanut KTP sijoittui viime kaudella lopulta neljänneksi vahvan syyskauden myötä, mutta aavistuksen epätasaisen suorittamisensa vuoksi kotkalaiset jäivät kuitenkin kauas sarjaa dominoineesta kärkikaksikosta. KTP koki talvella kovan menetyksen 13 osumaa iskeneen Aleksi Pahkasalon siirtyessä KPV:n riveihin. Hänen lisäkseen Italian Serie D:n siirtynyt maalitykki Kalle Multanen oli jättänyt satamakaupungin taakseen jo viime kauden aikana.

Virolaisesta FC Florasta hankitun georgialaisen Zakaria Beglarishvilin ohella maaleja odotetaan nyt muun muassa Antti Mäkijärveltä sekä Anton Eerolalta, jotka ovatkin päässeet maalien makuun jo alkukierroksilla. EIF:n siirtyneen ykkösmaalivahti Jiri Kosken korvaajaksi kotkalaiset hankkivat Anton Lepolan Veikkausliigaan nousseesta TPS:sta. Talven suurimmat panostukset KTP teki puolustuspäähän kiinnittämällä ykköstopparikseen niin ikään TPS:sta tulleen Valtteri Vesiahon, jonka lisäksi kotkalaiset lujittivat puolustustaan Vaasasta napatulla Hindrek Ojamaalla ja Islannin UMF Aftureldingista hankitulla Roger Bonetilla. Keskikentän keskustassa KTP laskee paljon AC Oulusta hankitun David Ramadingayen ja Matias Lindforsin varaan. Gnistaniin siirtynyt Kasperi Liikonen pelasi viime kaudella KTP:n paidassa 24 ottelua iskien yhden täysosuman ja antaen yhdeksän maalisyöttöä.

Gnistanin alkukausi on ollut jokseenkin vaikea, eikä kolmesta ensimmäisestä ottelusta ole tarttunut mukaan kuin yksi piste. Joukkue on kärsinyt useista loukkaantumisista alkukauden aikana ja myös sunnuntain kamppailuun on epävarmaa muutaman runkopelaajan pelikunto. Kajaanissa loukkaantunut Miika Kauppila on loppukauden sivussa polvivamman takia.

Kuten kauden ensimmäisessä kotiottelussa, myös KTP-ottelussa on noudatetaan poikkeusjärjestelyitä. Pääkatsomoon saapuminen tapahtuu porrastetusti, ja tästä syystä kausikorttilaisten, ennakkolipun ostaneiden sekä aiemmin keväällä 10 euron vapaavalintaiseen otteluun käyvän tukilipun ostaneiden pyydetään saapuvan Mustapekka Areenalle aikaisintaan 60 minuuttia tai viimeistään 20 minuuttia ennen ottelun alkamista, eli klo 17.30 -18.10 välisenä aikana. Lisätietoa poikkeusjärjestelyistä löydät täältä.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.