Kuva: Jussi Eskola

Kausiennakko: Ykköseen palannut Gnistan valmiina haasteeseen

Vakuuttavan kauden 2019 päätteeksi sarjanousua juhlinut Gnistan onnistui kiinnittämään suurimman osan viime kauden runkopelaajistaan. Heidän lisäkseen Gnistan on hankkinut useita ylemmillä sarjatasoilla rutinoituneita pelimiehiä, jotka ovat tärkeässä roolissa tulevalla kaudella.

Kauteen 2019 lähdettäessä Kipinä rankattiin useimmissa arvioissa Kakkosen lohkonsa suurimmaksi ennakkosuosiksi. Gnistan lunasteli odotuksia nappaamalla lohkon kärkitilan haltuunsa heti sarjan alkukierroksilla eikä asemastaan tämän jälkeen enää luopunut. Kauden ensimmäisessä kotiottelussa kärsityn yllätystappion jälkeen Gnistan ei runkosarjassa enää suostunut häviämään. Kauden toinen tappio koettiin panoksettomassa jatkosarjassa FC Espoon vieraana, mutta Gnistan vei B-lohkon nimiinsä lopulta 18 pisteen erolla kakkoseksi sijoittuneeseen KaaPoon.

Näytöstyyliin tulleen sarjanoousun ohella Kipinä vei nimiinsä myös Suomen Cupin osana ensimmäistä kertaa pelatun Kakkosen Cupin, jonka finaalissa kaatui oululainen JS Hercules lukemin 1-0. Tähän menestyksen täyteiseen kauteen päättyi yhteensä 116 osumaa Gnistanille laukoneen Tuomas Mustosen ura keltapaidassa. Mustonen päätti uransa Gnistanissa asianmukaisesti osumalla tolppien väliin jäähyväisottelussaan KaaPon kaatuessa 3-2 lukemin.

Pohjalaisvoittoisessa Ykkösessä nimekkäitä kiinnityksiä

Koronapandemian aiheuttaman kauden alun viivästymisen vuoksi vuonna 2020 Ykkönen pelataan 12 joukkueen kaksiosaisena sarjana ilman erillisiä jatkosarjoja. Kauden päätteeksi voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan ja kakkoseksi sijoittunut pelaa kaksiosaisen karsintasarjan Veikkausliigan sijalle 11. sijoittunutta vastaan. Sarjan kolme heikointa putoavat sarjaporrasta alemmas.

Ykkösestä löytyy kuluvallakin kaudella useita mielenkiintoisia joukkueita ja pelaajia. Ainoana pääkaupunkiseudun edustajana Gnistanin lähin vastustaja on jo vuodesta 2015 lähtien Ykkösessä pelannut Tammisaaren EIF, joka on Kipinälle tuttu vastustaja edelliseltä Ykkösen kaudelta. Lohkon runko rakentuu vahvasti Pohjanmaan joukkueista. Perinteisten Ykkösen joukkueiden Jaron ja AC Oulun lisäksi Pohjanmaan maakunnan edustusta lisäävät Veikkausliigasta pudonneet KPV ja VPS sekä Kakkosesta noussut SJK Akatemia. Pohjanmaan joukkueiden ohella läntistä Suomea edustaa toisen kautensa Ykkösessä aloittava porilainen MuSa.

Itäistä osaa Suomesta edustavat kymenlaaksolaiset FC KTP ja MYPA sekä sarjanousija MP. Yksi sarjan mielenkiintosimpia joukkueita on kolmannen kautensa Ykkösessä aloittava AC Kajaani, joka onnistui kiinnittämään johtotähdekseen 260 Veikkausliiga-ottelua pelanneen Erfan Zenelin. Zeneli ei jää ainoaksi talven nimekkääksi hankinnaksi vaan nimimiehiä löytyy lähes jokaisesta Ykkösen joukkueesta. Takaisin Veikkausliigaan mielivä KPV on vahvistanut talven aikana rivejään todella merkittävästi. Hankinnoista tulee mainita erikseen SJK:sta Kokkolaan kaapattu kokenut laitapuolustaja Jarkko Hurme sekä taitava ja tehokas hyökkäävä keskikenttäpelaaja Aleksi Pahkasalo. Muita nimekkäitä kiinnityksiä ovat muun muassa AC Ouluun palannut kovissa liemissä keitetty Rafinha sekä HIFK:sta ja FC Lahdesta runsaasti liigakokemusta omaava EIF:n keskikentän keskustan moottori Xhevdet Gela. Ykkösen joukkueista kannattaa lisäksi merkitä punakynällä VPS:aa jo vuosia edustanut Steven Morissey sekä AC Kajaanin David Popa, jotka saattavat hyvinkin löytyä maalipörssin kärkisijoilta.

Koronapandemia katkaisi talvikauden

Tammikuussa harjoitusottelulla NJS:aa vastaan alkanut valmistautumisjakso katkesi yllättäen maaliskuun alkupuolella Koronapandemian katkaistua kaiken maassa tapahtuvan urheilutoiminnan yli kahden kuukauden ajaksi. Ennen taukoa Gnistan ehti pelata viisi Suomen Cupin ottelua sekä kolme harjoitusottelua. Kipinän taival Suomen Cupissa katkesi Ykkösen alkulohkoon, jossa EIF:n kustannuksella napattu 0-4 voitto sekä tasapelit KTP:n ja MuSan vieraana eivät riittäneet kuin kunniakkaaseen neljänteen tilaan. Kärsityt tappiot MP:lle ja MyPalle olivat jatkopaikan kannalta kohtalokkaita.

Maaliskuun alussa juuri ennen Koronapandemian kärjistymistä miesten edustusjoukkue ehti leireillä viikonlopun Lahden Pajulahden urheiluopistolla yhdessä naisten edustusjoukkueen sekä Gnistanin juniorijoukkueiden kanssa. Harjoitusleirin päätteeksi pelattiin tasapeliin päättynyt harjoitusottelu PK-35:a vastaan. Koronatauon aattona Gnistan pelasi vielä jo aiemmin sovitun harjoitusottelun Maarianhaminan IFK:ta vastaan. Oulunkylän Mustapekka Areenalla suljetuin ovin käyty kamppailu päättyi Kipinän 2-3 tappioon.

Omatoimisen harjoittelujakson jälkeen edustusjoukkue palasi harjoituskentille toukokuun puolivälin jälkeen. Koronarajoitusten vuoksi intensiivinen harjoittelujakso jäi ainoastaan vajaan kuukauden mittaiseksi ennen kesäkuun lopussa alkavaa sarjaa. Valmistautumisjakson aikana Gnistan kohtasi harjoitusottelussa HJK:n, FC Lahden sekä MYPA:n. HJK:a vastaan Gnistan kärsi selkeän 0-4 tappion, mutta lopulta tasapeleihin päättyneet vierasottelut FC Lahtea ja MYPA:a vastaan osoittivat Gnistanin olevan valmis tulevaan sarjakauteen.

Joukkue sekoitus uutta ja vanhaa

Marraskuun alussa kahden vuoden jatkosopimuksen allekirjoittanut Roberto Nuccio kasasi Gnistanin Ykkösen joukkueen yhdessä joulukuussa seuraan palkatun toimitusjohtaja Marko Kolsin sekä managerina jatkaneen Gnistan Oy:n puheenjohtajan Antti Uusitalon kanssa. Gnistan solmi marraskuussa yhteistyösopimuksen Kakkosen B-lohkossa pelaavan NJS:n kanssa, joka mahdollistaa vähemmälle peliajalle jääneiden pelaajien pelaamisen Kakkosessa.

Joukkueen taustatiimi koki hieman uudistusta, kun fysiikkavalmentaja Carlos Fradão, fysioterapeutti Niklas Virta ja huoltaja Igor Valkama liittyivät joukkueeseen mukaan. Tiimissä jatkoivat ennestään Petri Haapimaa (valmentaja), Alessandro Marzuoli (maalivahtivalmentaja), Petteri Jutila (joukkueenjohtaja), Mika Raatikainen (joukkueenjohtaja), Mikke Salonen (videoanalyytikko) ja Enrico Belli (videoanalyytikko).

Joukkueen runko alkoi hahmottua nopeasti usean viime kauden avainpelaajan allekirjoitettua jatkosopimuksen. Jatkosopimusten ohella Gnistan onnistui kiinnittämään joukkueeseen runsaasti Ykkösen tasolla elintärkeää kokemusta ja rutiinia. Joukkue olikin käytännössä viimeistä silausta vaille valmis Koronan keskeyttäessä talvikauden. Tauon jälkeen ryhmää täydennettiin enää muutamalla jatkosopimuksen kirjoittaneella pelimiehellä.

Maalivahtiosastolla kolmannen kautensa Gnistanin ykkösmaalivahtina aloittava Aatu Hakala sai tuekseen kokeneen Tomi Maanojan, joka allekirjoitti sopimuksen tammikuun lopulla. Jo kertaalleen uransa lopettanut Maanoja omaa 188 Veikkausliiga-ottelun lisäksi ammattilaiskokemusta Ruotsin ja Norjan pääsarjoista. Lisäksi Maanoja oli avainroolissa Suomen alle 21-vuotaiden EM-kisapaikan saavuttaneessa joukkueessa vuonna 2008. Hakalan ja Maanojan ohella Gnistanin maalivahtiosastoa täydentävät nuoret Salifu Senghore sekä Aleksi Ahonen.

Toppariosastolla Gnistan kiinnitti riveihinsä oulunkyläläisyleisölle jo entuudestaan tutun Jani Kaukomaan, joka omaa Ykkösen tason kokemusta 30 ottelun verran Gnistanin ja Viikinkien riveistä. Pitkään poissa pelikentiltä ollut Kaukomaa sai tarpeellista pelituntumaa Koronatauon jälkeisissä harjoitusotteluissa, jonka lisäksi ”Kake” on päässyt harjoittelemaan terveenä ollen näin valmis ottamaan tärkeän roolin Gnistanin keskuspuolustuksessa. Kaukomaan lisäksi voimaa topparin tontille tuovat HIFK:ssa Veikkausliigaa ja Ykköstä pelannut Pauli Kuusijärvi sekä nousijajoukkueen ehdoton avainpelaaja Cherif Ndiaye. Osastoa täydennettiin lisäksi jatkosopimuksen allekirjoittaneilla omilla kasvateilla Vili Tuitulla ja Richard Tiberillä, jolla on alla yli vuoden kuntoutusjakso vaikean polvivamman jäljiltä.

Gnistan teki yhden talven merkittävimmistä pelaajahankinnoistaan kiinnittäessään laitapuolustukseen kokeneen Hassan Sesayn. Jo vuonna 2006 Suomeen muuttanut sierra leonelainen omaa 226 ottelun verran Veikkausliigakokemusta HIFK:n, FC Lahden ja MYPA:n paidasta. Ykkösessä Sesay on edustanut Viikinkejä ja Klubi 04:a yhteensä 39 ottelun verran. Hyvän potkutekniikan omaava Sesay on vaarallinen ase erityisesti erikoistilanteissa. Sesayn ohella laitapuolustusta miehittävät jatkosopimuksen allekirjoittaneet Joonas Salmi sekä Ilmari Hieta, joka teki komean läpimurron nousijajoukkueen avainhahmojen joukkoon viime kaudella.

Kipinäyhteisön vielä toipuessa uudenvuoden vaihtumisesta Gnistan räjäytti uudenvuodenpäivänä mojovan pommin julkistaessaan Joel Perovuon vahvistavan ensi kaudella Kipinän keskikenttää. Huimasti johtajuutta ja rutiinia joukkueeseen tuova Perovuo on HJK:n ja Hongan paidassa pelaamiensa 190 Veikkausliiga-ottelun lisäksi kerännyt ammattilaiskokemusta Puolan ja Ruotsin pääsarjoista. Osastoa vahvistavat myls jatkosopimuksen allekirjoittaneet Hidetoshi Wakui sekä Benjamin Thurling. Wakui edusti Kipinää jo viime Ykkösen kaudella Kipinää 11 ottelussa. Nuorta voimaa keskikentälle tuovat kolmannen kautensa keltapaidassa aloittava 20-vuotias Onni Tiihonen sekä 18-vuotias Albin Mehmeti, joka pääsee viimein pelaamaan virallisia otteluita. Aiemmin tämä ei ole ollut mahdollista FIFA:n evättyä peliluvan tulkittuaan Mehmetin saapuneen maahan alaikäisenä ainoastaan jalkapallon vuoksi.

Keskikentän laitaosastoa vahvistettiin merkittävästi peräti kolmen uuden pelaajan voimin. Sopimukset allekirjoitettiin Nnaemeka Anyamelen, Kasperi Liikosen sekä Miika Kauppilan kanssa. Saksan Regional-liigaa viime kaudella pelannut ”Emeka” Anyamele on pelannut Suomessa yhteensä 114 pääsarjaottelua HIFK:n ja Hongan paidassa. Anyamele pystyy pelaamaan niin vasemman laitapakin kuin laitalinkin roolissa. Nimi Anyamele on oulunkyläläisyleisölle jo entuudestaan tuttu, sillä ”Emekan” pikkuveli Kelechi edusti Gnistania kausina 2016-17. Kasperi Liikonen siirtyi keltapaitaan FC KTP:sta, jonka riveissä hän merkkautti 25 ottelussa yhden maalin ja yhdeksän maalisyöttöä. Oikealla laidalla parhaiten viihtyvä Liikonen on pelannut Ykköstä KTP:n ohella Viikinkien, Hakan ja Hongan riveissä yhteensä 120 ottelua. Liikonen pääsi ottamaan tuntumaa myös pääsarjaan Hongan paidassa pelaamissaan 17 ottelussa kaudella 2018. KäPasta Gnistaniin napattu 19-vuotias Miika Kauppila kuuluu joukkueen ehdottomiin tulevaisuuden toivoihin. Viime kaudella molemmilla laidoilla viihtyvä Kauppila oli KäPan ehdottomia avainhahmoja merkkauttaen 19 ottelussa kolme osumaa ja kahdeksan maalisyöttöä. Viime kauden joukkueesta jatkosopimuksen allekirjoittivat vahvan kauden pelanneet Jesse Ahonen sekä Saloum Faal, jotka ovat päässeet harjoitusotteluissa ottamaan tuntumaa myös muihin pelipaikkoihin. Tulevaisuuden toivoihin kuuluvat myös Gnistanissa jatkavat Noah Kaijasilta ja Matias Ambasciano.

Hyökkäystä vahvistettiin MYPA:sta Oulunkylään siirtyneellä Rony Huhtalalla. Räjähtävän nopea hyökkääjä iski viime kaudella kahdeksan osumaa 23 pelaamassaan Ykkösen ottelussa. Myllykoskella vietetyn kauden lisäksi Huhtala on pelannut Ykköstä Klubi 04:n ja Hongan paidassa 28 ottelua, joissa on syntynyt 4 osumaa. Keltapaidassa Huhtala on aloittanut tehokkaasti, sillä Suomen Cupin viidessä ottelussa syntyi kolme osumaa ja tauon jälkeisissä harjoitusotteluissa verkko on heilunut kahdesti.
Aleksander Akbar solmi kahden vuoden jatkosopimuksen helmikuun alussa ja aloittaa nyt neljännen kautensa keltapaidoissa. Akbar saapui Gnistaniin kaudeksi 2017 ollen samantien joukkueensa paras viimeistelijä kahdeksalla osumallaan Ykkösessä. Viimeiset kaksi kautta ovat olleet hieman rikkonaisia loukkaantumisten vuoksi, mutta Akbar on ehtinyt todistaa arvonsa joukkueelle muun muassa loistavien vapaapotkujensa kautta.

Talvikausi numeroina:
Voitot: 1
Tasapelit: 6
Tappiot: 4
Tehdyt maalit: 17
Päästetyt maalit: 22

Pelaajasiirrot:

Tulleet pelaajat:
Tomi Maanoja (Ei seuraa)
Jani Kaukomaa (Ei seuraa)
Hassan Sesay (HIFK)
Joel Perovuo (Honka)
Nnaemeka Anyamele (BSV Rehden, Saksa)
Kasperi Liikonen (FC KTP)
Miika Kauppila (KäPa)
Rony Huhtala (MYPA)

Lähteneet pelaajat:
Patrick Aaltonen (PK-35)
Jegor Pauk (Ei seuraa)
Karim Jmaali (Kontu)
Jaakko Lepola (PK-35)
Gullit Zolameso (AC Kajaani)
Arttu Heikka (Ei seuraa)
Pekka Sihvola (Ei seuraa)
Tuomas Mustonen (KäPa)
Zakaria Kibona (Ei seuraa)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.