Naisten kausi päätökseen ensi viikolla – "Projektimme etenee hyvää vauhtia"


Gnistanin naisten edustusjoukkueen kausi päättyy ensi viikolla kotiotteluun KOPSEa vastaan.
Pian päätökseen tuleva Gnistanin naisten edustusjoukkueen kausi on sujunut mallikkaasti ja tällä hetkellä oulunkyläläiset majailevat Kolmosen lohkonsa neljännellä sijalla. Haaveet nousukarsintaan oikeuttavasta toisesta sijasta ovat jo karanneet, mutta lohkon kolmannelle sijalle joukkueella on erinomaiset mahdollisuudet, sillä pisteen turvin edellä oleva HIFK on pelannut Gnistania yhden ottelun enemmän. Viimeisillä kierroksilla Gnistan kohtaa Hyvinkään Palloseuran, joka taistelee tiukasti sarjapaikastaan sekä KOPSEn, jonka putoaminen Neloseen on jo varmistunut.
Ensimmäistä kauttaan Gnistania valmentava Mikke Salonen myöntää alkukauden olleen haastava, mutta uskoo naisten edustusjoukkueen tulevaisuuden olevan hyvä.
– Alkukausi oli meille haastava ja uusi ympäristö tuotti myös itselleni haasteita. Vaikeuksien jälkeen löysimme rytmin ja onnistuimme melko hyvin pelaamaan, sillä tavalla miten halusimme. Maalien tekeminen on tuottanut ajoittain vaikeuksia. Olemme kuitenkin hyvässä tilanteessa ja projektimme etenee hyvää vauhtia. Uusien pelaajien liittyminen joukkueeseen on ollut hieno asia, mies kertoo.
Salonen paljastaa jo tässä vaiheessa, että joukkue lähtee tavoittelemaan nousua ensi kaudella.
– Pyrimme jatkuvasti menemään kohti ammattimaisempaa toimintaa, kehittämään pelaajia sekä etsimään uusia vahvistuksia mm. avoimien harjoitusten kautta. Ei ole siis salaisuus, että lähdemme ensi kaudella vain ja ainoastaan tavoittelemaan nousua Kakkoseen, Salonen päättää.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.