Otteluraportti: Gnistan haki voiton Espoonlahdesta


Gnistan päätti sarjakauden ensimmäisen puolikkaan vierasvoittoon EPS:stä maalein 0-1. Voitolla Gnistan venytti tappiottomien otteluiden putken Kakkosessa jo kahdeksan kamppailun mittaiseksi.
Gnistan aloitti ottelun räväkästi ja jo 4. peliminuutin kohdalla vieraat olivat siirtyä johtoon, kun Jesse Ahosen toimittamasta kulmapotkusta pallo pomppi vaarallisen näköisesti ohi isäntien maalin. Keltapaitojen prässi tuotti ottelun alussa ongelmia EPS-pelaajille, joilla oli ajoittain suuria vaikeuksia päästä kontrolloidusti pois omalta kenttäpuoliskoltaan. Gnistanin Patrick Aaltoselle avautui hyvä paikka viedä vieraat johtoon 19. peliminuutilla, kun hän pääsi laukomaan EPS:n rangaistusalueen rajalta, mutta yritys painui ohi maalin.
Jakson edetessä isännät pääsivät paremmin peliin mukaan, mutta laadukkaiden maalipaikkojen luonti tuotti espoolaisille vaikeuksia. Jakson lähestyessä loppuaan Tuomas Mustonen tarjoili EPS:n puolustuslinjan taakse hiipineelle Aleksander Akbarille komean syötön. Gnistanin epäonneksi Akbar oli kuitenkin melko pienessä kulmassa ja laukaus suuntautui ohi maalin. Näytti jo vahvasti siltä, että tauolle lähdetään maalittomassa tasatilanteessa, kunnes 43. peliminuutilla Pekka Sihvola pääsi iskemään Gnistanille kamppailun avausmaalin. Maali sai alkunsa Pauli Kuusijärven pitkästä avauksesta, joka pomppi läpiajoon karanneelle Sihvolalle EPS-puolustuksen kautta. Gnistan-hyökkääjä ei erehtynyt, vaan sijoitti pallon varmasti isäntien maaliin.
Kotijoukkue EPS sai toisen jakson alussa hyvän paikan tasoittaa ottelu, mutta Gnistan-vahti Aatu Hakala torjui erinomaisesti Janne Veijan laukauksen noin 10 metristä. Ottelun 60. peliminuutilla Gnistanin Aleksander Akbar oli karata EPS-puolustukselta läpiajoon, mutta yritys pysähtyi kuitenkin espoolaisten Arttu Ahon kovaan taklaukseen. Aho selvisi tilanteesta keltaisella kortilla.
Puoliajan edetessä Gnistan sai luotua muutaman erinomaisen maalipaikan. EPS-vahti Otto Brusiin oli kuitenkin mies paikallaan. Paikoista paras siunaantui ottelun avausmaalista vastanneelle Sihvolalle, joka karkasi 77. peliminuutilla läpiajoon, mutta Brusiin torjui Gnistan-hyökkääjän yrityksen. Ottelun viime minuuteilla EPS sai luotua pienimuotoista painetta Gnistanin maalille, mutta keltapaitojen puolustus selvitti tilanteet. Päätösvihellyksen soidessa Espoonlahden tekonurmen tulostaululla komeili 0-1-lukemat, joten pisteet matkasivat Gnistanin mukana Oulunkylään.
Gnistan-kapteeni Tuomas Mustonen oli tyytyväinen pisteisiin sekä nollapeliin.
– Tänään puolustettiin hyvin joukkueena ja siitä tuloksena pitkästä aikaa nollapeli sarjaottelussa, mikä oli meidän tavoitteena otteluun lähdettäessä. Saimme maalipaikkoja riittävästi ja ehkä olisimme voineet osua niistä paremmin, mutta toisaalta maltoimme johtoasemassa pelata puolustuksen kautta, kommentoi Mustonen.
EPS – Gnistan 0-1 (0-1)
Maalit:
EPS:
Gnistan: 43′ Sihvola

Gnistanin kokoonpano: Hakala, Hieta, Salmi, Kuusijärvi, Ndiaye, Aaltonen, Wakui, Ahonen(21′ Kaijasilta), Mustonen(89′ Kibona), Akbar, Sihvola(82′ Laakkonen)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.