Matsipäivän haastattelussa Pauli Kuusijärvi – "Luulen, että vauhtia tulee riittämään"


Gnistan ja FC Espoo iskevät tänään yhteen Kakkosen B-lohkon kärkikamppailussa. Gnistan-toppari Pauli Kuusijärvi odottaa tasaista ottelua sekä kertoo, ketä pelaajaa kannattaa seurata illalla.
Millaista ottelua odotat tänään FC Espoota vastaan?
Odotan tasaväkistä ottelua, jota kumpikaan joukkue ei tietenkään halua hävitä. Luulen myös, että vauhtia tulee riittämään.
Ketä Gnistanin pelaajaa kannattaa seurata illan ottelussa ja miksi?
Ehdottomasti Tuomas Mustosta. Kannattaa ihastella hänen tekemää työmäärää joukkueen eteen ja toivottavasti yleisö pääsee nauttimaan myös hiekkalaatikko-tuuletuksesta.
Pelasit Gnistanissa edellisen kerran kaudella 2013. Miten seuran toiminta on mielestäsi mennyt eteenpäin, jos vertaat tähän päivään?
Seuran toiminnasta on aistittavissa kehitystä monessa eri asiassa. Itse kotikentän alusta, median tekeminen sekä junioritoiminta. Ennen treenejä sekä niiden jälkeen Mustapekka Areenalla kenttä on täynnä junioreita harjoittelemassa, mikä on todella hieno asia! Listaan voi lisätä fyysisen harjoittelun sekä fysioterapian. Meillä on kaksi pätevää fyssaria, joista vähintään toinen on aina paikalla jokaisissa harjoituksissa. Siinä muutama esimerkki.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.