Matsipäivän haastattelussa Jesse Ahonen – "Ollut hyvä fiilis pelata"

Kuva: Arto Alho

Gnistanin kausi jatkuu tänään vierasottelulla Grankulla IFK:ta vastaan. Laituri Jesse Ahonen uskoo vihreäpaitojen tarjoavan kovan vastuksen Kipinälle.
Gnistan on voittanut kolme edellistä otteluaan. Miten hyvä vire saadaan jatkumaan?
Jatkamalla niiden asioiden tekemistä, mitä olemme viime aikoina tehneet. Edelliset kolme ottelua ovat olleet meiltä melko ehjiä, mikä oli esimerkki viime kaudella meille ajoittainen ongelma, joten olen iloinen tämän hetkisestä tekemisestä joukkueessa. Olemme myös saaneet vietyä harjoituskentällä tapahtuvia positiivisia juttuja itse peleihin.
Miten kausi on mielestäsi alkanut henkilökohtaisella tasolla?
Kieltämättä on ollut hyvä fiilis ja todella kivaa pelata. Olen saanut mukavasti vastuuta ja sitä kautta onnistumisia, joiden myöt itseluottamus kasvanut. Joukkueena pelaamme tällä hetkellä hyvin ja myös pelikaverit ovat saaneet hyvin onnistumisia, joten myös se ruokkii omaa positiivista fiilistä.
Gnistan kohtasi GrIFK:n talvella Suomen Cupin ottelussa. Millainen kuva vastustajasta jäi tuon ottelun perusteella?
Luulen, että heidän kokoonpano tulee olemaan hieman erilainen, kuin tuossa cup-ottelussa. Helmikuussa pelattu ottelu oli meiltä hyvä, mutta edustamilleni joukkueille GrIFK ollut usein haastava vastustaja. Heillä on paljon kokeneita pelaajia riveissään, joten uskon, että tiedossa on vaikea ottelu.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.