Otteluraportti: Gnistan haki voiton Raumalta


Gnistan nappasi kauden neljännen voittonsa, kun joukkue kaatoi Pallo-Iirot helatorstaina Raumalla pelatussa ottelussa. Selkeästä voitosta huolimatta ottelun avausmaalia saatiin odottaa aina toiselle jaksolle saakka.
Heti ottelun alusta lähtien Gnistan hallitsi kentäntapahtumia ja joukkue sai luotua ensimmäisen vartin aikana muutaman laadukkaan maalipaikan. Parhaimmat paikat siunaantuivat Tuomas Mustoselle sekä Pekka Sihvolalle, mutta isäntien puolustus kesti maalivahti Henri Saarisen johdolla. Läpi ensimmäisen jakson tiiviisti omalle kenttäpuoliskolle vetäytyneiden raumalaisten paras tilanne avautui 26. peliminuutilla Gnistan-puolustuksen harhasyötöstä. Aatu Hakala oli kuitenkin hereillä maalillaan ja onnistui nappaamaan pallon haltuunsa ennen isäntien hyökkääjää.
Ensimmäisellä jaksolla yhteensä yhdeksän kulmapotkua antanut Gnistan oli lähellä siirtyä johtoon 33. peliminuutilla, kun Pekka Sihvola laukoi tolppaan kulmapotkun jälkitilanteesta. Maalipaikoista huolimatta tauolle lähdettiin 0-0-lukemissa.
Toisella jaksolla Pallo-Iirot avasi peliään ja ensimmäisen jakson vetäytymisen sijaan joukkue alkoi karvata ylempää. Iirot saivat luotua pientä painetta Gnistan-maalille muutaman kulmapotkun myötä, mutta vieraiden puolustus hoiti tilanteet mallikkaasti.
Ottelun ratkaisu nähtiin 65. peliminuutilla, kun Tuomas Mustonen vapautti Pekka Sihvolan puolittain läpi eikä hyvään maalivireeseen päässyt hyökkääjä erehtynyt paikastaan. Hetkeä myöhemmin Joonas Salmi puski Jesse Ahosen antamasta kulmasta valkoisessa vierasasussa pelanneen Gnistanin 0-2-johtoon. Lopussa Tuomas Mustonen kaunisteli lukemia nostamalla läpiajosta pallon Iirojen maaliin.
Roberto Nucciota tänään päävalmentajana tuurannut Petri Haapimaa oli iloinen voitosta.
– Ensimmäisellä puoliajalla vastustaja makasi melko alhaalla ja tämä vaikeutti meidän murtautumista. Teimme myös muutamia vääriä valintoja ratkaisevissa syötöissä. Toisella jaksolla vastustaja prässäsi enemmän, joten tämä aiheutti meille pientä hämmennystä. Tästä johtuen saimme enemmän tilaa pelata linjan taakse, jonka myötä teimme tarvittavat maalit. Joukkue pelasi kärsivällisesti ja kaikki pelaajat tekivät hyvin duunia, kertoi Haapimaa.
Pallo-Iirot-Gnistan 0-3 (0-0)
Maalit:
Pallo-Iirot:
Gnistan: Sihvola 65′, Salmi 77′, Mustonen 85′
Gnistanin kokoonpano: Hakala, Aaltonen, Kuusijärvi(89′ Laakkonen), Tiberi, Salmi, Wakui, Thurling, Zolameso(80′ Faal), Ahonen(86′ Tiihonen), Mustonen, Sihvola

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.