Otteluraportti: Gnistan taipui MYPAlle kärkikamppailussa

Kuva: Kari Huusari

Gnistan kärsi kirvelevän tappion MYPAlle Anjalankosken jalkapallostadionilla pelatussa ottelussa. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa tapahtumarikkaassa kamppailussa, mutta MYPA vei pidemmän korren maalein 2-1.
Kotijoukkue pääsi kokeilemaan maalintekoa heti ottelun alussa, kun MYPAlle tuomittiin vapaapotku aivan Gnistanin rangaistusalueen rajalta, mutta laukaus painui ohi maalin. Kamppailun ensimmäiset minuutit MYPA oli kuskin paikalla, mutta Gnistan pääsi pikku hiljaa paremmin peliin mukaan. Pelin seuraava maalipaikka siunaantui kuitenkin isännille, kun Jari Hassel pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta yritys painui hiukan ohi Gnistan-maalin. 26. peliminuutilla Gnistanin Aleksi Ristola sekä isäntien Heikki Pulkkinen kamppailivat pallosta keskialueella. Tilanteesta tuomittiin vapaapotku MYPAlle, johon Ristola reagoi verbaalisesti. Ottelun erotuomarille palaute oli kuitenkin liikaa, sillä Gnistan-hyökkääjä ajettiin kentältä ulos kahden keltaisen kortin myötä.
Hieman ennen ensimmäisen puoliajan loppua MYPAlle tuomittiin rangaistuspotku Marko Koskisen käsivirheen myötä. Jussi-Pekka Rämä asettui pallon taakse, mutta Gnistan-vahti Aatu Hakala poimi pallon alakulmasta ja tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.
MYPA tarjoili Gnistanille shokkihoitoa heti toisen jakson alussa siirtymällä nopeasti 2-0-johtoon Jussi-Pekka Rämän maalien myötä. Yhden miehen alivoimalla hyvin taistellut Gnistan pääsi otteluun mukaan 59. peliminuutilla, kun Teemu Pastila kavensi lukemiksi 2-1 rangaistuspotkusta. Kavennusmaalin jälkeen pelin painopiste siirtyi kohti MYPAn maalia ja Gnistan sai luotua painetta kohti joukkueen maalia. Jakson puolessa välissä Jesse Ahonen laukoi vaarallisesti noin 20 metristä, mutta MYPA-vahti Tomas Turunen oli hereillä maalillaan.
Gnistanin hakiessa vimmatusti kavennusta MYPAlle aukeni muutama hyvä paikka vastahyökkäyksien kautta. 84. peliminuutilla Jussi-Pekka Rämä siirsi pallon Gnistan maaliin nopean vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi. Ottelun lisäajalla oulunkyläläisten ilta synkkeni lopullisesti, kun Gullit Zolameso sekä Cherif Ndiaye ajettiin kentältä ulos suorien punaisten korttien myötä. Zolamesolle on luultavasti luvassa useamman ottelun pituinen pelikielto, sillä laitapelaaja tönäisi ottelun erotuomaria saatuaan kortin. Loppukiristä huolimatta Gnistan ei kyennyt enempää maalipaikkoja luomaan, joten pisteet jäivät isännille maalein 2-1.
Keskikenttäpelaaja Teimuraz Apriamashvili oli pettynyt ottelun lopputulokseen.
– Sääli, että hävisimme, sillä teimme lujasti töitä otteluun valmistauduttaessa. Ottelu oli tapahtumarikas ja valitettavasti tuomari otti liian ison roolin, mikä vaikutti molempien joukkueiden pelaamiseen. Mielestäni emme ansainneet tappiota, mutta pelejä on vielä jäljellä ja teemme parhaamme niissä, kertoi Apriamashvili.
MYPAn 2-1 voittoon päättynen ottelun jälkeen tuomaritoiminta puhutti, sillä kentällä nähtiin kyseenalaisia tuomioita puolin ja toisin.
– Käsittämätön suoritus tuomarilta. En sen tarkemmin lähde avaamaan omaa punaistani, mutta hänelle sanomiani asioita kuulee kentällä jokaisessa pelissä. En ole samanlaisista kommenteista saanut ikinä edes keltaista korttia saati punaista, kertoo kentältä ulosajettu Ristola.
Gnistanin kauden viimeinen kotiottelu pelataan 29. syyskuuta MP:tä vastaan. Tätä ennen joukkueella on edessä vierasottelu FC Vaajakoskea vastaan tulevana lauantaina.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.