Hertzin otteluennakko: Gnistan kohtaa JäPS:n kärkikamppailussa


Gnistan saa lauantaina vieraakseen Järvenpään Palloseuran Kakkosen A-lohkon kärkikamppailussa. Ottelu potkaistaan käyntiin Oulunkylän Mustapekka Areenalla kello 17.00. Ennakkoliput kärkitaistoon myy Tiketti.
Gnistan jäi viime kierroksella 1-1-tasapeliin NJS:n vieraana Aleksi Ristolan vastatessa keltapaitojen ainoasta osumasta. Kipinä hallitsi kamppailua ajoittain selvästi, mutta tehottomuus maalipaikoissa vesitti voittohaaveet ja tämän myötä pisteet päätyivät jakoon.
Gnistan lähtee lauantain otteluun hakemaan revanssia, sillä JäPS vei nimiinsä kauden ensimmäisen kohtaamisen lukemin 4-1. Kesäkuussa pelatussa kamppailussa heikko ensimmäinen puoliaika koitui Kipinän kohtaloksi. Järvenpääläiset lähtivät tauolle 3-0- johdossa ja toisella puoliajalla Gnistan ei saanut kunnon kiriä päälle, joten pisteet jäivät JäPS:lle tylyin lukemin.
Osku Partosen valmentama JäPS kuuluu koko Kakkosen suurempiin yllättäjiin. Alkukaudesta järvenpääläiset kokivat muutaman tappion lohkon häntäpään joukkueille, mutta toukokuun lopun jälkeen JäPS on kärsinyt vain yhden tappion 13 otteluun. Edellisellä kierroksella JäPS kukisti kotiottelussaan PEPOn maalein 2-0. Kolmen ottelun voittoputkessa lauantain kamppailuun lähtevä JäPS on ollut kuluvalla kaudella A-lohkon toiseksi paras vierasjoukkue heti MP:n jälkeen. Kahdeksasta vierasottelusta joukkue on napannut 15 pistettä ja kärsinyt vain yhden tappion.
JäPS:n avainpelaajiin kuuluvat peräti seitsemän maalia nakuttanut kookas toppari Olli Valto, kapteeninnauhaa kantava keskikentän keskustan Roope Autio sekä 13 maalia iskenyt hyökkääjä Tuure Nummi. Vieraiden selkeä ykkösmaalivahti Janne Laiho on kantanut oman kortensa kekoon järvenpääläisten menestyksessä pitäen maalinsa puhtaana kolmessa viime ottelussaan.  Lohkossa eniten maaleja iskeneen JäPS:n tulivoimaa lisää entisestään oulunkyläläisyleisö tuttu kärkipelaaja Kron Rexhepi, joka palasi kuluvan viikon aikana sinipaitoihin edustettuaan alkukauden Kiffeniä.
– Gnistan on vaikea vastustaja ja heillä on laadukas joukkue, jonka takaa löytyy ammattimainen organisaatio. Aiemmalle kohtaamiselle ei tule antaa liikaa painoarvoa, sillä Gnistanin joukkue on muuttunut kauden aikana, kommentoi JäPS-valmentaja Osku Partonen Gnistanin mediatiimille.
Gnistanin kokoonpanosta on varmuudella sivussa vain pitkäaikaispotilas Antti Uusitalo ja muutaman pelaajan pelikunto ratkeaa vasta ottelupäivän aamuna.
Gnistan-vahti Aatu Hakala lähtee voitto mielessä kohti kärkitaistoa.
– Edellisen ottelun tulos NJS:ää vastaan oli meille pettymys, mutta on hyvä muistaa, että tuo tasapelistä saatu piste voi olla hyvin tärkeä loppukautta ajatellen. Huominen kärkikamppailu sytyttää varmasti jokaisen pelaajan ja joukkueena olemme motivoituneita nappaamaan täydet pisteet JäPS:lta, kertoo Hakala.
Mustapekka Areenan Gnistan Bar avaa ovensa tunti ennen ottelun alkua. Hertzin isännöimän ottelun puoliajalla Gnistanin kaudella 2016 Ykköseen ampuneen Andreas Strandvallin haastattelu.

Nämä saattavat kiinnostaa

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.