Otteluraportti: Gnistan nousi upeaan voittoon MiPK:n vieraana

Kuva: Santeri Rosenvall

Gnistan palasi voittokantaan lauantaina Mikkelissä, kun joukkue kaatoi Pallo-Kissat maalein 1-2. Ottelu eteni pitkään Pallo-Kissojen johdossa, mutta Gnistan nousi aina voittoon asti toisella puoliajalla syntyneiden maalien myötä.
Vierasjoukkue Gnistan aloitti ottelun pirteästi pitäen palloa hallussaan. Ensimmäisen vartin aikana Gnistan sai luotua muutaman maalintekopaikan, mutta laukaukset painuivat ohi Kissat-maalin. Ottelun avausmaali nähtiin 21. peliminuutilla, kun isäntien Tuomas Koppelomäki pääsi siirtämään Kissat johtoon. Maalia edelsi Gnistan-puolustuksen huono purku omalla alueella, jonka seurauksena pallo ajautui Koppelomäelle. Maalin jälkeen paine siirtyi yhä vahvemmin kohti vieraiden maalia. Ensimmäisen jakson lopussa keltapataisen vierasjoukkueen Cassiano sekä Onni Tiihonen pääsivät kokeilemaan maalintekoa hyviltä etäisyyksiltä, mutta laukaukset painuivat ohi Kissat-maalin.
Toisella jaksolla Gnistan jatkoi vimmatusti voittomaalin hakemista, mutta vierasjoukkue Kissat puolusti läpi ottelun erittäin tiivisti ja murtautuminen tuotti Gnistanille ongelmia. Ottelun käännekohta nähtiin 77. peliminuutilla, kun Aleksander Akbar kaadettiin rangaistusalueella ja tämän seurauksena tuomari vei pallon pilkulle. Pallon taakse asettui Teemu Pastila, joka sijoitti pelivälineen varmasti isäntien maaliin. Gnistan sai maalista lisävirtaa ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin Marko Koskinen puski vieraat kulmapotkusta 1-2-johtoon. Lisäajalla kotijoukkueen Jaakko Teräsranta kaatoi läpiajossa olleen Aleksander Akbarin punaisen arvoisesti. Maaleja ei Mikkelin Raviradalla pelatussa ottelussa enempää nähty, joten pisteet matkasivat Oulunkylään maalein 1-2.
Ottelun aikana äänensä menettänyt Gnistan-päävalmentaja Roberto Nuccio oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen.
– Vastustaja sai alkuun hieman helpon maalin, mutta jatkoimme omaa peliämme, joka tuotti lopussa tulosta. Hallitsimme palloa koko ottelun ajan Kissojen puolustaessa tiivisti, mutta onneksi saimme lopussa murrettua linjan maalien arvoisesti. Vaihdosta kentälle tulleet Elias Lappalainen, Eero Forsen sekä Jani Mahanen tulivat peliin loistavalla asenteella, kommentoi Nuccio.
Gnistan jatkaa kauttaan 21. heinäkuuta, kun PKKU vierailee Mustapekka Areenalla. Oulunkylän Mustapekka Areenalla pelattava ottelu alkaa 17.00.


MiPK – Gnistan 1-2 (1-0)
Maalit:
MiPK: 21′ Koppelomäki
Gnistan: 78′ Pastila, Koskinen 84′

Gnistanin kokoonpano: Hakala, Roivainen, Kaukomaa, Ndongala(58′ Mahanen), Zolameso, Tiihonen, Cassiano (59′ Lappalainen), Pastila, Akbar, Ahonen( 73′ Forsen).

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.