Otteluennakko: Gnistan kohtaa LPS:n lauantaina

Kuva: Rapa Media/Santeri Rosenvall

Karvaan kotitappion edellisessä ottelussaan kärsinyt Gnistan hakee paluuta voittojen tielle lauantaina Laajasalon Palloseuraa vastaan. Paikallisottelu potkaistaan käyntiin Laajasalon Hertta Areenalla lauantaina kello 17.00.
Edellisellä kierroksella Gnistan kärsi 2-3 kotitappion PKKU:ta vastaan. Japanilaisvahvistus Naoyuki Yamazaki toi debyytissään Kipinän kahdesti tappioasemasta tasoihin, mutta lisäajalla syntynyt vieraiden kolmas osuma oli lopulta Gnistanille liikaa.
Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen pelattiin toukokuussa Oulunkylän Mustapekka Areenalla. Ottelu eteni pitkään tasalukemissa, mutta Gnistanin tehokkaan toisen puoliajan lopun johdosta pisteet jäivät Oulunkylään maalein 4-1.
Alakanttiin sujuneesta kaudesta huolimatta LPS:n riveistä on esiintynyt edukseen Topi Rihtniemi kuudella osumallaan. Näistä peräti neljä on syntynyt kolmessa viimeisimmässä ottelussa, joten Gnistan-puolustus saa olla tarkkana viime kaudella Kolmosessa kovia maalimääriä mättäneen hyökkääjän kanssa. Gnistan-kasvatti Oskari Alentola on kuulunut LPS:n runkopelaajiin, sillä keskikenttäpelaaja on pelannut yhtä vaille jokaisessa LPS:n ottelussa kuluvan kauden aikana. Gnistanista LPS:ssä lainalla oleva puolustaja Rasmus Smidtslund ei ole edustuskelpoinen lauantaina.
Palloliiton täydennysmenettelyn kautta Kakkoseen nousseen LPS:n kausi ei ole sujunut vakuuttavasti, sillä päävalmentaja Niko Ruuthin suojatit ovat sarjassa viimeisenä kahdella pisteellään ilman ainuttakaan voittoa. Haastavasta sarjatilanteesta huolimatta laajasalolaiset ovat viime kierroksilla osoittaneet heräämisen merkkejä nappaamalla tasapelipisteet PEPOa ja FCV:tä vastaan.
Gnistanin terveystilanne ottelun alla on pitkästä aikaa positiivinen, sillä varmoja poissaolijoita ovat vain Arttu Heikka sekä Jesse Ahonen. Kaksikon lisäksi muutaman pelaajan pelikunto ratkeaa vasta lähempänä ottelua.
Gnistan-toppari Marko Koskinen lähtee kohti lauantaina täynnä näyttämisen halua.
– Tällä viikolla treeneissä jokaisesta pelaajasta on huokunut halu näyttää, että kykenemme paljon parempaan kuin viime viikon ottelussa PKKU:ta vastaaan. Lauantaina sekä loppukauden aikana meidän tulee olla huomattavasti terävämpiä rangaistusalueiden sisällä, kommentoi Koskinen.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.