Otteluraportti: Gnistanille tappio Lappeenrannassa


Gnistan kärsi kauden avaustappionsa, kun lappeenrantalainen PEPO oli vahvempi maalein 3-0. Gnistanilla oli omat hetkensä Kimpisen urheilupuistossa pelatussa ottelussa, mutta kotijoukkue oli vahvempi napaten ottelusta täydet sarjapisteet.
Kotijoukkue PEPO aloitti ottelun hyvin ja sai luotua ensimmäisten minuuttien aikana painetta Gnistanin kenttäpuoliskolle. Kymmenen minuutin pelin jälkeen isäntien Edvin Salazar pääsi kokeilemaan boksin rajalta, mutta laukaus painui niukasti ohi Aatu Hakalan vartioiman Gnistan-maalin. Pikku hiljaa myös Gnistan sai juonesta kiinni luoden muutaman vaarallisen hyökkäyksen kohti kotijoukkueen maalia, mutta viimeiset ratkaisut pallon kanssa jättivät parantamisen varaa. Ensimmäinen puoliaika sai Gnistanin kannalta synkän lopun, sillä 41. peliminuutilla PEPO siirtyi 1-0-johtoon Jerry Särkän vapaapotkumaalilla, kun noin 20 metristä lähtenyt laukaus painui etukulmasta Gnistan-maaliin. Maalin myötä tauolle poistuttiin kotijoukkueen johdossa.
Ensimmäisen jakson tavoin PEPO tuli vahvalla jalalla myös toiselle puoliajalle. Kotijoukkueen uurastus sai palkinnon ottelun 55. peliminuutilla, kun Gnistanin rangaistusalueelle vapaaksi jätetty Alex Oikkonen pääsi siirtämään lilapaidat 2-0-johtoon. Gnistan sai maalin jälkeen kirivaihdetta päälle luoden muutaman maalipaikan, mutta viimeistely ontui ratkaisevilla hetkillä. Lopullisen niitin ottelulle löi PEPOn Jens Harju, joka pääsi puskemaan 78. minuutin kohdalla isäntien kolmannen maalin vapaapotkun jälkitilanteesta. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin isäntien keskikenttäpelaaja Jonathan Dunyin tälläsi voimalla rangaistusalueen tuntumasta, mutta Gnistanin onneksi laukaus kimposi tolpasta takaisin peliin. Hetki ennen ottelun loppua Gnistan-hyökkääjä Aleksander Akbar pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä Teemu Pastilan tarjoilusta, mutta laukaus painui ohi PEPO-maalin. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten täydet sarjapisteet jäivät Lappeenrantaan maalein 3-0.
Tappiosta huolimatta päävalmentaja Roberto Nuccio näki hyvää Gnistanin esityksessä.
– Ottelut ratkeavat yleensä yksittäisiin tilanteisiin. Ensimmäisellä puoliajalla maalipaikat olivat vähissä molempien joukkueiden osalta, mutta PEPO sai käytettyä omansa meitä paremmin. Tämä oli molemmilta joukkueilta hyvä ottelu ja seuraavalla kerralla Oulunkylässä on meidän vuoro voittaa, kommentoi Nuccio.
Gnistan jatkaa otteluitaan Kakkosessa ensi viikon lauantaina, kun NJS saapuu vierailulle Oulunkylään. Mustapekka Areenalla pelattava ottelu alkaa kello 17.00.
 PEPO – GNISTAN 3-0 (1-0)
Maalit:
PEPO: 41’ Särkkä, 55’ Oikkonen, 78’ Harju
Gnistan: –
Gnistanin kokoonpano: Hakala, Roivainen (60’ Mahanen), Koskinen, Kaukomaa, Zolameso, Heikka (60’ Antman), Tiihonen, Pastila, Kibona (67’ Cassiano), Akbar.
 

Nämä saattavat kiinnostaa

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.