Otteluennakko: Gnistan saa vieraakseen LPS:n


Kautensa komeasti aloittanut Gnistan saa maanantai vieraakseen sarjanousija Laajasalon Palloseuran. Oulunkylän Mustapekka Areenalla pelattava ottelu alkaa kello 18.30 ja ennakkoliput myy tuttuun tapaan ZupTicket.

Kotijoukkue Gnistan on aloittanut kautensa vakuuttavasti marssien voitosta voittoon kevään ensimmäisissä otteluissa. Edellisessä ottelussa viime torstaina PKKU:ta vastaan Gnistan otti upean vierasvoiton maalein 1-2 ja tämän myötä joukkue nappasi oman lohkon kärkisijan haltuunsa. Gnistanin tekeminen kentällä on näyttänyt alkukauden ajan todella hyvältä ja tämän allekirjoittaa myös hyökkääjä Aleksander Akbar.
– Kieltämättä kausi on lähtenyt hyvin meidän osalta käyntiin ja voitot kolmesta ensimmäisestä ottelusta ovat maistuneet erinomaisesti. PKKU:ta vastaan upea nousu aina  voittoon asti näytti, että jokainen pelaaja on valmis taistelemaan loppuun saakka voitosta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että parannettavaa löytyy yhä, toteaa Akbar.
Maanantain vastustaja Laajasalon Palloseura palasi täksi kaudeksi takaisin liiton sarjoihin muutaman vuoden tauon jälkeen. Laajasalolaisten nousu varmistui vasta viime vuoden joulukuun aikana, kun seura peri talousongelmien takia toimintansa lopettaneen Legiruksen sarjapaikan. LPS:n valmennuksesta vastaavat Henri Tiainen sekä Niko Ruuth, joka vielä viime kaudella pelasi maalivahtina useamman ottelun joukkueen paidassa. Kaupunginosaseuran riveistä löytyy mukavasti oman kylän poikia, joista mainittakoon mm. Henri Martikainen, Max Ronimus sekä Topias Hänninen. Kokeneenpaa osastoa edustavat pitkän uran Suomen alasarjoissa pelanneet ex-Gnistan Timo Lumivaara sekä Said Ndikumana, joka pelasi vihreäpaidoissa joukkueen edellisellä Kakkosen kaudella. Oulunkyläläisyleisön kannalta illan mielenkiintoisin seurattava lienee Oskari Alentola, sillä Gnistanin junioripolun läpi käynyt nuorukainen pelaa maanantaina ensimmäisen ottelunsa kasvattajaseuraansa vastaan.
Sarjanousijoiden paluu Kakkoseen ei ole lähtenyt aivan toivotulla tavalla käyntiin, sillä LPS on hävinnyt kolme kauden ensimmäistä otteluaan maalierolla 1-13. Edellisellä kierroksella laajasalolaisten ahdinkoa syvensi Mikkelin Pallo-Kissat, kun joukkue nappasi 3-0 kotivoiton LPS:stä.
Gnistanin riveistä maanantaina ovat varmuudella sivussa kapteeni Niko Tirkkonen sekä Gullit Zolameso, joiden korttilit täyttyivät PKKU:ta vastaan pelatussa ottelussa. Puolestaan joukkueen terveystilanne näyttää näyttää tällä hetkellä hyvältä, sillä Elias Lappalainen on tällä hetkellä ainoa varmasti sivussa oleva pelaaja.
Aleksander Akbar lähtee otteluun luottavaisin fiiliksin, mutta painottaa samalla vastustajan saapuvan varmasti nälkäisenä otteluun.
– Varsinaisesti LPS ei ole minulle kovin tuttu joukkue, sillä en ole aiemmin pelannut heitä vastaaan. Uskon kuitenkin, että ottelusta tulee tasainen vääntö kahden pisteitä hamuavan joukkueen kesken. Lähdetään pelaamaan heti alusta lähtien meidän omaa peliä ja uskon tällä tavalla pisteiden jäävän Oulunkylään, jatkaa Akbar.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.