Gnistan voimaton HJK:n käsittelyssä

Runsaslukuinen yleisö oli saapunut perjantai-iltana Oulunkylään seuraamaan, kuinka merkittävistä poissaoloista kärsinyt Gnistan haastoi HJK:n. Hallitseva suomenmestari ei jättänyt Gnistanille mitään mahdollisuuksia vaan otti tylyn 0-8 voiton.

Gnistanin kokoonpanosta puuttuivat flunssan kourissa olleet avainpelaajat Niko Tirkkonen, Teemu Pastila sekä Jani Kaukomaa sekä päävalmentaja Roberto Nuccio. Merkittävistä poissaoloista johtuen Gnistanin kapeasta pelaajamateriaalista löytyi runsaasti nuoria pelaajia, joista valtaosa oli mukana jo HIFK:ta vastaan.
Kokoonpano eli vielä ottelupäivänäkin, sillä avaukseen merkitty laitalinkki Arttu Heikka jäi sivuun kokoonpanosta. Tästä johtuen Eero Forsén aloitti laitalinkkinä ja alunperin vaihtoon merkitty Teimuraz Apriamashvili keskikentällä.
Alusta lähtien täysin puolustuskannalle joutunut Gnistan kesti 10 minuuttia Klubin pyörityksessä, kunnes näyttävän syöttökombinaation päätteeksi vapaaksi pelattu Ville Jalasto ohitti Aatu Hakalan.
Tämänkin jälkeen peliä edettiin HJK:n hallinnassa. Ensin 16 minuutin jälkeen Moshtagh Yaghoubi laukoi tulisesti rangaistusalueen rajalta toisen osuman ja vain 5 minuuttia myöhemmin Eetu Vertainen tuikkasi Filip Valencicin tarjoileman vaparin läheltä verkkoon.
Klubi otti jalan pois kaasulta kolmannen osuman jälkeen pitäen pallonhallinnan itsellään puoliajan loppuun saakka Maksim Rudakovin jäädessä täysin työttömäksi HJK:n maalilla. Enempää osumia puoliaika ei kuitenkaan enää tarjonnut.
Gnistan suoritti puoliajalla ensimmäisen vaihtonsa nuoren Tommaso Contin korvatessa Teimuraz Apriamashvilin. Muutoksen myötä laitalinkkinä aloittanut Eero Forsén siirtyi keskikentälle Contin tullessa vasemmaksi laitalinkiksi.
Toisen puoliajan alku oli tylyä kertomaa Gnistanille, sillä Eetu Vertainen iski kahdesti alta viiden minuutin. Ensin 47. minuutilla Vertainen sijoitti noin 14 metristä pallon alanurkkaan ja vain 2 minuutin kuluttua sama mies laukoi pallonriiston päätteeksi näyttävästi pallon oikeaan ylänurkkaan.
Loukkaantunut Eero Forsén nilkutti vaihtoon 62 minuutin kohdalla ja hänet korvasi keskikentällä debyytin Gnistan-paidassa tehnyt Aleksi Myllys.
Tylyt lukemat taululle iskenyt HJK ei ottanut jalkaa pois kaasulta, vaan jo hattutempun viimeistellyt Vertainen oli pahanteossa jälleen 67. minuutin jälkeen. Murtauduttuaan rangaistusalueelle Vertainen syötti Sebastian Dahlströmin vapaaksi. Hakala onnistui pysäyttämään Dahlströmin ensimmäisen laukauksen, mutta toisella yrittämällä pallo ajautui maaliverkkoon.
70. minuutilla Marko Koskinen teki tilaa vastikään jatkosopimuksen allekirjoittaneelle Zakaria Kibonalle. Muutoksen myötä laitapuolustajana aloittanut Vili Roivainen siirtyi toppariksi ja sai parikseen keskikentältä toppariksi siirtyneen Onni Tiihosen.
HJK takoi vielä kaksi osumaa lisää viimeisen kympin aikana. Ensin Hannu Patronen iski paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta 0-7 ja hetki ennen päätösvihellystä Enoch Banza laukoi läheltä kahdeksannen osuman.
Gnistan ei missään vaiheessa kyennyt uhkaamaan hallitsevaa suomenmestaria, joten 2. puoliajan kohokohdiksi jäivät Aatu Hakalan näyttävä kaksoistorjunta sekä Zakaria Kibonan tulinen laukaus puoliajan lopulla.
Gnistan – HJK 0-8 (0-3)
Maalit:
Gnistan: –
HJK: 10′ Jalasto, 16′ Yaghoubi, 21′ Vertainen, 47′ Vertainen, 49′ Vertainen, 67′ Dahlström, 80′ Patronen, 89′ Banza
Varoitukset:
Gnistan: –
HJK: –
Gnistanin kokoonpano:
Hakala mv
Roivainen
Koskinen (70′ Kibona)
Smidtslund
Zolameso
Forsén (62′ Myllys)
Åström
Tiihonen
Apriamashvili (46′ Conti)
Dudu
Toure

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.