Gnistanille upea voitto TPS:stä


Peräti 679 katsojaa oli saapunut Oulunkylän urheilupuistoon seuraamaan Gnistanin riemastuttavaa 1-0 voittoa vahvaa kautta pelaavasta TPS:stä. Keltapaitojen voittomaalin iski uunituore vahvistus Jean Silva vahvan yksilösuorituksen päätteeksi.

Kaikki kuluneella viikolla Gnistanin miehistöön liittyneet vahvistukset olivat mukana kokoonpanossa. Gnistan tiedotti aiemmin Karim Jouinin, Alex Lehtisen, Tomi Mikkelsonin sekä Mauricio Hopsun jatkavan pelejään muualla loppukauden ajan. Heidän lisäkseen myös Miro Kauti ja Said Ahmed eivät jatka Gnistanissa enää kauden loppuun.
Ottelun ensimmäinen nelivitonen oli tasainen ja lukuisten erikoistilanteiden värittämä. Pallollinen peli oli lievästi turkulaisten hallussa, mutta väkevästi rynninyt Teemu Pastila oli lähellä rankaista epävarmasti esiintynyttä TPS:n puolustusta jo viiden minuutin pelin jälkeen.
TPS rynnisti 20. minuutilla vahvasti kohti Gnistanin maalia, mutta Patrick Aaltonen ehätti viime hetkellä pelastamaan Oskari Jakosen väkevän murtautumisen ainoastaan kulmapotkuksi. Puoliajan aikana nähtiin epätavallisen usein pallo kulmalipulla, mutta nämä erikoistilanteet eivät johtaneet kuin puolittaisiin maalipaikkoihin.
Gnistan tuli toiselle jaksolle hyvin latautuneena. Jo alkuminuuteilla Riku Selanderin laadukkaan kulmapotkun jälkeen pallo pyöri aivan TPS:n maalin tuntumassa, mutta turkulaiset selvisivät vielä tästä pelkällä säikähdyksellä.
Puoliajan ensimmäinen vartti oli vahvaa Gnistanin hallintaa ja palkinto tästä oli Jean Silvan viimeistelemä 1-0 johtomaali 57. peliminuutilla. Alessandro Marzuolin pitkän avauspotkun jälkeen Silva karkasi TPS:n puolustajalta tuikaten pallon hallitusti verkkoon.
Myöhemmin toinenkin osuma oli lähellä, mutta Marko Koskinen puski Selanderin tarjoileman kulman läheltä suoraan TPS-maalivahdin syliin.
Teemu Pastila loukkasi 70 minuutin pelin jälkeen kaksinkamppailutilanteessa itseään siinä määrin, että hänet jouduttiin vaihtamaan Aleksander Akbariin. Yhdeksän minuuttia myöhemmin illan sankari Silva vaihdettiin Kron Rexhepiin. Kolmas vaihto nähtiin 82. minuutin kohdalla puolustustaisteluun joutuneen Gnistanin hakiessa lisää puolustusvoimaa kentälle Valtteri Voutilaisen korvatessa Marcus Heimosen.
TPS painoi viimeiset 10 minuuttia ankarasti päälle, mutta Gnistanin puolustus esiintyi kokeneen Alessando Marzuolin johdolla varmoin ottein loppuun saakka. Gnistan joutui pelaamaan lisäajan viime hetket yhden miehen vajaalla Kron Rexhepin otettua kaksi keltaista korttia alle minuutit sisään.
Gnistan – TPS 1-0 (0-0)
Kooste:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.