Tärkeiden pelien sarja jatkuu sunnuntaina Kauniaisissa


Gnistan matkustaa sunnuntaina Kauniaisiin metsästämään kauden avausvoittoaan. Edessä on jälleen tärkeä ottelu, sillä illan kiistakumppanit ovat sarjataulukon jumbotiloilla tasapisteissä. Helpolla pisteitä ei matkaan irtoa, sillä vastassa on perinteisesti vaikea kotijoukkue Grankulla IFK.

Kipinän kivikkoinen taival Ykkösessä on sujunut toistaiseksi voitoitta. Viime peleissä keltapaidat ovat kuitenkin osoittaneet periksiantamattomuutensa yliajalla tehtyjen maalien myötä, joiden myötä on saalistettu tärkeitä sarjapisteitä. Viime hetkien onnistumiset ovat tuoneet keltaisten leirissä lisäuskoa omaan tekemiseen. Manageri Uusitalon mukaan joukkue matkaa Kauniaisiin luottavaisena ja ottelun tärkeyden tiedostaen. Gnistan saa jalkeille iskukykyisen lauman, vaikka Marcus Heimonen sekä Marko Koskinen ovatkin sairastelujen vuoksi sivussa. Teemu Pastila ja Vaarakallio palaavat kokoonpanoon, sekä mukana on HIFK:n lainapelaaja Eero Hyökyvirta.
Gnistanin alkukauden suurin murhe on ollut kaksinkamppailuvoiman puute syöden tehoja hyökkäyspelaamisesta, johon isokokoisen ja vahvan Pastilan paluu tuo tarvittavaa lisävoimaa.
Grankulla IFK on Gnistanin tavoin kärsinyt hyökkäyspään tehottomuudesta alkukaudella. Kokenut joukkue on kyennyt iskemään ainoastaan 2 osumaa kuudessa sarjapelissä, molemmat samassa ottelussa GrIFK:n venyttyä 2-2 tasapeliin AC Oulun vieraana. Vihreäpaidat ovat Gnistanin tapaan yhä voitoitta, sillä sarjataulukon 3 pistettä ovat kaikki tasapelejä.
Vaikeasta alkukaudestaan huolimatta Grankulla IFK panostaa valtavasti kotipeleihinsä, sillä se on putoamistaisteluun ennustetun kauniaislauman elinehto sarjassa.
Grankulla IFK:n ja Gnistanin yhteisestä historiasta löytyy lukuisia, hyvin värikkäitäkin kohtaamisia Kakkosessa. Kauniaisissa käydyistä kohtaamisista ei Gnistanille ole paljon käteen jäänyt, sillä kuudessa kohtaamisessa saldona on 5 tappiota sekä yksi tehty maali. Oulunkylässä saldo on Gnistanin näkökulmasta mairittelevampi, sillä ”Grani” on useimmiten joutunut poistumaan Oulunkylän vierailuiltaan tyhjin käsin.
Viimeisin keskinäinen kohtaaminen oli maaliskuun alussa käyty Suomen Cupin kohtaaminen, jossa GrIFK löi Gnistanin 2-0 lukemin Kauniaisten tekonurmella.
Ottelu alkaa Kauniaisten keskuskentällä sunnuntaina kello 17:00. Tule paikalle kannustamaan Gnistan voittoon! Mikäli et pääse paikanpäälle, voit seurata ottelua O’Gelis-baarissa tai osoitteessa www.fanseat.com!
Keskinäiset kohtaamiset:
10.5.2009 GrIFK – Gnistan 0-0
11.10.2009 Gnistan – GrIFK 3-2
10.7.2011 Gnistan – GrIFK 2-0
1.10.2011 GrIFK – Gnistan 4-0
3.5.2013 Gnistan – GrIFK 3-3
26.6.2013 GrIFK – Gnistan 2-1
16.8.2013 Gnistan – GrIFK 2-3
17.5.2014 GrIFK – Gnistan 4-0
6.7.2014 Gnistan – GrIFK 0-3
30.8.2014 GrIFK – Gnistan 1-0
4.3.2017 GrIFK – Gnistan 2-0

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.