Tappio tuliaisina Kauniaisista


Gnistanin sarjakausi jatkui murheellisissa merkeissä 2-1 tappiolla Grankulla IFK:ta vastaan. GrIFK oli terävämpi etenkin ensimmäisellä puoliajalla eikä Gnistanin toisen puoliajan taistelu tuottanut tällä kertaa toivottua tulosta.

Uunituore vahvistus Kron Rexhepi aloitti ottelun vaihtopenkiltä, sen sijaan kokoonpanoon palanneet Teemu Pastila ja Vaarakallio olivat aloituskokoonpanossa.
Grankulla IFK aloitti ottelun todella terävästi ja Claudio Matrone laukoi jo ensiminuuteilla ylähirttä hipoen yli Daniel Kollarin vartioiman maalin. 12 minuutin pelin jälkeen epävarmasti pelannut Gnistanin puolustaja menetti pallon vahvasti prässänneelle Valmir Seferille eikä Daniel Kollarin vastaantulostakaan ollut apua vaan Petter Meyer pääsi sijoittamaan pallon tyhjiin.
Kolmikko Meyer, Seferi ja Matrone aiheuttivat jatkuvasti hankaluuksia Kipinän puolustukselle ja ex-gnistan Toni Takamäki pääsi kerran tulittamaan vapaapotkusta, mutta hyvä onni ja Kollar pelastivat Gnistanin takaiskuilta. Lopulta 29 minuutilla Daniel Langhoff pelattiin läpi näyttävällä syöttökombinaatiolla ja 2-0 osuma oli tosiasia.
Keltapaitojen peli oli tehotonta pallonsiirtelyä läpi ensimmäisen puoliajan. Hyvä prässi sai aikaiseksi muutamia virheitä vastustajan kenttäpuoliskolla, mutta ne eivät johtaneet kuin puolittaisiin maalipaikkoihin. Aleksander Akbar loi toivoa laukomalla vapaapotkusta todella näyttävästi kavennusosuman 6 minuuttia ennen taukoa. Tämän jälkeen Teemu Pastila pääsi kahteen otteeseen puolittaiseen läpiajoon, mutta ensimmäisellä yrityksellä vastustajan puolustaja ehätti pelastamaan tilanteen ja toisella kerralla Riku Selanderin mainiosta syötöstä läpi sännänneen ”Pastin” sijoitus alakulmaan epäonnistui.
Toisella puoliajalla Gnistan pyrki ottamaan pelin haltuunsa pallonhallinnan kautta, mutta tarvittava suoraviivaisuus ja teho hyökkäyksistä puuttui. Tehoa haettiin tuplavaihdolla 62 minuutin jälkeen, kun Dudu ja Kron Rexhepi otettiin sisään. Samalla muodostelma muuttui jo tällä kaudella tutuksi tulleeseen 3-4-2-1 systeemiin ja taktiikkaa muutettiin suoraviivaisemmaksi. Dudu otti paikan oikealla nousevana laitapuolustajana ja paluumuuttaja Rexhepi meni kärkeen. Dudu pääsi kerran kokeilemaan laukaustaan rangaistusboxin tuntumasta, mutta Toni Vuorinen koppasi pallon oikeasta yläkulmasta varmoin ottein.
Pitkään loukkaantuneena ollut Valte Vuorela pääsi viimein tositoimiin Gnistanin vaihtaessa hänet 8 minuuttia ennen täyttä aikaa keskikentälle tuomaan vielä ripauksen lisää hyökkäysvoimaa. Lisäksi Biran Jeng nostettiin loppuajaksi hyökkäykseen tuomaan pääpelivoimaa. Gnistanin satsatessa kaikkensa hyökkäyspeliin aukesi GrIFK:lle vastaiskupaikkoja, mutta Timo Mikkonen laukoi omasta rynnistyksestään pallon Kollarin käsien kautta sivuverkkoon. Lisäajalla Kron Rexhepi laukoi Vuorelan vapaapotkusta pallon maaliin, mutta linjatuomari liputti tilanteen paitsioksi.
Gnistanin pelit jatkuvat lauantaina 10.6., jolloin keltapaidat matkustavat Turkuun TPS:n vieraaksi.
GrIFK – Gnistan 2-1 (2-1)
Maalit:
GrIFK: Meyer 12′, D. Langhoff 29′
Gnistan: Akbar 39′
Varoitukset:
GrIFK: Seferi 82′
Gnistan: Tirkkonen 17′, Selander 57′, Rexhepi 90+4′

Kooste:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.