Gnistanille tappio kotiavauksesta


Gnistanin kausi Ykkösessä jatkui mollivoittoisesti, kun keltapaidat joutuivat taipumaan kotiavauksessaan Hongalle lukemin 0-2. Hyytävän kylmässä maanantai-illassa käyty kamppailu oli enemmän tai vähemmän Hongan hallintaa alusta loppuun.

Lähtökohdat olivat aavistuksen paremmat kuin sarja-avauksessa, sillä Gullit Zolameso sekä Aleksander Akbar olivat toipuneet pelikuntoon aloittaen pelin vaihtopenkiltä.
Vierasjoukkue Honka aloitti pelin räväkästi. Kipinän pelasti pikaiselta takaiskulta ainoastaan Hongan hyökkääjien heikko viimeistely pallon painuessa kerta toisensa jälkeen hiuksenhienosti ohi Kollarin vartoiman maalin.
Gnistan keskittyi puolustamaan eikä saanut syöttöpeliään toimimaan, joten pallonhallinta olikin ensimmäiset puoli tuntia täysin Hongan hallussa. Gnistan taisteli urheasti vastaan 23 minuuttia, kunnes Riku Selander joutui kaatamaan rangaistusalueelle murtautuneen Jean Silvan ja tuomari osoitti pallon rankkaripilkulle. Rankkarin laukoi varmoin ottein sisään Douglas Silveira.
Viimeisen vartin aikana Gnistankin sai syöttöpeliään toimimaan ja sitä kautta palloa saatiin jo pelattua lupaavan näköisesti Hongan 16-rajan tuntumaan. Laadukkain maalipaikka avautui Eero Forsénille Karim Jouinin murtauduttua vahvasti oikealta laidalta, mutta Ville Hursti onnistui venymään Forsénin laukauksen tielle. Paluupallosta pääsi vielä Niko Tirkkonenkin kokeilemaan, mutta laukaus epäonnistui pahoin.
Gnistan joutui tekemään ensimmäisen vaihdon jo 40. peliminuutin jälkeen Patrick Aaltosen linkutettua loukkaantuneena vaihtoon. Samalla Gnistan vaihtoi pelimuodostelmaan 4-4-2, kun Aaltosen korvannut Gullit Zolameso tuli Karim Zinen tilalle vasempaan laitaan ja Zine siirtyi kärkeen Forsénin pariksi.
Lisäajalla Honka sai jo toisen pilkun Niko Tirkkosen rapattua Joni Korhosta rankkarialueella. Daniel Kollar onnistui kuitenkin torjumaan upeasti ensin Robert Ivanovin rankkarin ja sen jälkeen vielä Joni Korhosen yrityksen.
Toinen puoliaika oli ensimmäistä tasaisempaa vääntöä. Daniel Kollar joutui silti virkaveljeään useammin töihin torjuen muun muassa Douglas Silveiran tulisen, aivan 16-rajan tuntumasta lähteneen laukauksen. Gnistankin sai luotua nopeiden vastaiskujen kautta lupaavan näköisiä hyökkäyksiä. Liian usein tilanteet kuitenkin kuihtuivat kaksinkamppailuvoiman puutteeseen lähestyttäessä Hongan rangaistusaluetta.
Teemu Vaarakallio teki debyyttinsä keltapaidassa korvattuaan puolikuntoisen Marko Koskisen topparin tontilla 67 minuutin pelin jälkeen.
Ottelu ratkesi lopullisesti 71. peliminuutilla Douglas Silveiran tarjoiltua Robert Ivanoville paikan laukoa pallon tyhjään maaliin.
Takaiskun jälkeen Gnistan pyrki vielä hakemaan kavennusta tuomalla tuoreita jalkoja kentälle Aleksander Akbarin korvattua Karim Zinen hyökkäyksessä.
Urakka vaikeutui kuitenkin vain muutaman minuutin kuluttua Riku Selanderin otettua illan toisen keltaisen korttinsa, joka tarkoitti auttamatta ulosajoa kentältä. Tämän takaiskun myötä Kipinä hiipui lopullisesti ja maalitili Ykkösessä jäi avaamatta hyvästä taistelusta huolimatta.
Gnistan matkustaa lauantaina toisen kerran kauden aikana Ouluun, jossa vastaan tulee yksi kauden päävastustajista OPS. Seuraavan kotiottelunsa Kipinä pelaa ensi viikon keskiviikkona, jolloin keltapaidat kohtaavat Telia 5G-stadionilla Hakan Valkeakoskelta.
Kooste:

Lehdistötilaisuus:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.