Gnistan kaatoi MuSan ja nousi Ykköseen

Gnistan jatkoi taisteluaan nousukarsinnoissa MuSaa vastaan 0-1 tappioasemassa. Lauantaina käyty toinen koitos keräsi Oulunkylän urheilupuistoon Gnistanin kaikkien aikojen yleisöennätyksen, peräti 881 katsojaa.

Joukkueet tarjosivat runsaslukuiselle yleisölle viihdyttävän ja jännittävän ottelun. Gnistan hoiti varsinaisen peliajan nimiinsä 1-0, joten kokonaistilanne 1-1 vei ottelun jatkoajalle ja lopulta pilkkukisaan asti. Thrillerimäisen pilkkukisan nimiinsä vieneen Gnistanin sankareita olivat 2 pilkkua torjunut Ville Saikkonen ja ratkaisevan pilkun maaliin laukonut Andreas Strandvall.
Gnistan sai ensimmäisen osaottelun tapaan lauantaina jalkeille parhaan miehistönsä ilman merkittäviä loukkaantumisia.
Ottelun luonne oli heti alusta lähtien selvä. Vähintään yhden maalin tarvinnut Gnistan hallitsi ja valkopaitainen MuSa satsasi tiukkaan puolustukseen ja vastaiskuihin, riittäisihän maaliton tasapeli sille nousun varmistamiseen.
Peli pyörikin alusta lähtien MuSa:n päädyssä ja maalivahti Juhani Koposella riitti töitä siinä missä Atte Otronen sai värjötellä maalillaan käytännössä ilman töitä.
Maalintekoa pääsivät vuorotellen yrittämään itsensä vapaaksi taituroinut Teemu Pastila, vapaaseen laukaisupaikkaan päässyt Astrit Kabashi sekä kulmapotkusta vapaasti puskemaan päässyt Kron Rexhepi. Rexhepi pääsi puoliajan lopulla puskemaan kertaalleen pallon verkkoonkin, mutta maalijuhlat loppuivat heti alkuunsa tuomarin hylättyä osuman Marko Koskisen rikottua valkopaitojen puolustajaa sääntöjen vastaisesti.
Pastilalle aukesi MuSan epävarman puolustuspelin tuloksena hetkeä myöhemmin hyvä sauma maalitilin aukaisemiseen, mutta epäonnistunut laukaus pienestä kulmasta painui selkeästi yli maalin.
Toisella puoliajalla Kipinän raju yritys viimein palkittiin 59. peliminuutilla, kun Nyholmin jälleen laadukas sivuvapari tavoitti hyvin boxiin nousseen Marko Koskisen. Maalinedustalle syntyneestä härdellistä pääsi ensin Pastila yrittämään läheltä ja paluupallo ajautui lähes maaliviivalla päivystäneelle Biran Jengille, joka laukoi voimalla pallon verkkoon.
Vapauttava maali villitsi niin pelaajat kuin yleisönkin villiin juhlintaan. Riittäisihän tämä tulos vähintään jatkoajalle pääsyyn.
Gnistanin maalin jälkeen peli pyöri edelleen vierasjoukkue MuSan maalilla, mutta myös Otronen joutui maalillaan venymään torjuakseen vapaapotkusta seuranneen puskun kulmapotkuksi.
Väkivahvasti vääntänyt Astrit Kabashi alusti Teemu Pastilalle maalipaikan noin 70 minuutin kohdalla, mutta porilaisten puolustaja ehätti blokkaamaan ”Pastin” matalan laukauksen kulmapotkuksi.
Hyökkäykseen haettiin 72 minuutin kohdalla tuoretta voimaa, kun Fisnik Gerxhaliu korvasi Kron Rexhepin kärjessä.
Peliin saatiin dramatiikkaa yhdeksän minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Gnistanin aloittava maalivahti Atte Otronen joutui reisivamman vuoksi sivuun ja hänet korvasi Ville Saikkonen.
Viimeisen kympin aikana peli oli armotonta taistelua jokaisesta pallosta. Teemu Pastilalle ja Dudulle aukesivat parhaat saumat maalintekoon, mutta lisämaaleja ei nähty ja jatkoajalle päädyttiin.
Jatkoajalla pelilliset asetelmat kääntyivät päälaelleen, sillä Ville Saikkosella riitti kotijoukkueen maalilla töitä samalla kun Juhani Koponen sai MuSan maalilla olla pääosin työttömänä.
Gnistanin tilanne muuttui erittäin haastavaksi, kun tuomari nosti Biran Jengille suoran punaisen kortin tämän liu’uttua samaan palloon MuSan pelaajan kanssa. Paine punaisen kortin jälkeen vain kasvoi Kipinän maalilla, mutta Saikkonen esiintyi maalillaan varmoin ottein vaikeilla hetkillä pitäen nousuhaaveet elossa.
Niko Tirkkonen kokeili kaukolaukauksella yllättää pitkään työttömänä ollut Juhani Koponen, mutta tuloksetta.
Pilkkukisa tarjosi jännitystä koko rahan edestä, mutta Kipinä oli Ville Saikkosen johdolla alusta loppuun edellä. Jonas Nyholm oli Keltapaitojen ainoa epäonnistunut laukoja. Dudu, Jani Kaukomaa, Fisnik Gerxhaliu ja voiton sinetöinyt Andreas Strandvall laukoivat omat suorituksensa varmasti maaliin.
Stradvallin ohella Kipinän sankari oli kaksi pilkkua kiinni ottanut Ville Saikkonen, lisäksi Saikkonen oli lähellä torjua myös kaksi muuta porilaisten suoritusta.
Gnistan – MuSa 1-0 (0-0) rp. 4-3
Maalit:
Gnistan: Jeng 59′
MuSa: –
Rangaistuspotkut:
Gnistan: MuSa:
Dudu 1-0 Vainionpää x
Kaukomaa 2-0 Junnila 2-1
Nyholm x Salo x
Gerxhaliu 3-2 Salminen 2-2
Strandvall 4-3 Miftari 3-3
Varoitukset:
Gnistan: Pastila 7′, Kaukomaa 13′, Gerxhaliu 92′
MuSa: Rinne 37′, Salo 84′, Fatoghoma 90+3′, Vainionpää 117′
Ulosajot:
Gnistan: Jeng 107′
MuSa: –
Gnistan: Otronen (81′ Saikkonen), Kabashi, Koskinen, Kaukomaa, Nyberg, Jeng, Nyholm, Dudu, Tirkkonen, Pastila (105′ Strandvall), Rexhepi (72′ Gerxhaliu)
Kooste:

Ville Saikkonen pelin jälkeen:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.