Gnistan haastaa Hongan lauantaina Tapiolassa

Gnistan kohtaa lauantaina vieraskentällä etelälohkoa suvereenisti johtavan FC Hongan. Espoolaiset eivät ole vielä kärsineet sarjassa yhtäkään tappiota, mutta onko tilanne sama lauantain jälkeen, se selviää Tapiolassa klo 16.00.

Honka on hallinnut odotetusti etelälohkoa. 21 ottelusta peräti 19 on päättynyt voittoon ja vain KäPa sekä JäPS ovat onnistuneet nipistämään espoolaisilta pisteen.
Tapiolaan on haalittu Kakkosen tasolle kivikova materiaali, josta ei leveyttä eikä liigakokemusta puutu. Tuorein espoolaisten hankinta on HJK:n Honkaan vaihtanut laitapakki Alex Lehtinen.
Lauantaina Hongalla on mahdollisuus varmistaa vähintään tasapelillä lohkovoitto ja paikka nousukarsintoihin. Vaikka Gnistan ei enää pysty sarjakärkeä uhkaamaan, haluaa varmasti jokainen keltapaidan lauantaina päällensä pukeva pitkittää sarjavoiton varmistumista tuleviin otteluihin ja samalla aiheuttaa Hongalle kauden ensimmäisen tappion.
Gnistan ei ole onnistunut ottamaan voittoa edellisissä kolmessa ottelussaan. Atlantis sekä KäPa osoittautuivat etevämmiksi ja TPV:n kanssa pisteet tasattiin 0-0. Nälkää Hongan haastamiseen siis riittää.
Gnistanin Mika Kokko:
– Lauantaina pääsemme haastamaan sarjan parasta joukkuetta. Lähdemme vapauteneesti ja paineettomasti mittaamaan omaa tasoamme. Honka pelit ovat meille syyskuun kohokohtia ja joukkue odottaa näitä pelejä.
FC Hongan Juho Rantala:
– Mielenkiintoinen ja haastava matsi edessä. Gnistan on erinomainen joukkue, joka pyrkii pelaamaan hyvää futista. Lisäksi joukkueesta löytyy tosi laadukkaita yksilöitä, kuten esimerkiksi Valte Vuorela, Keaton Isaksson ja Marko Koskinen. Me pyrimme viemään vastustajan elintilaa pois pitämällä itse palloa, mutta helppoa se ei tule olemaan.
FC Honka vs Gnistan
La 5.9. klo 16:00
Tapiolan urheilupuisto

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.