Vakuuttava voitto JäPSistä

Oulunkylässä nähtiin keskiviikko-iltana kärkikamppailu, kun sarjataulukon kakkonen ja kolmonen kohtasivat. Gnistan ja JäPS tarjosivat yleisölle vauhdikkaan kamppailun, jossa Gnistan otti lopulta vakuuttavan 2-0 voiton.

Gnistan lähti otteluun ilman puhtaita hyökkääjiä, sillä lainamies Fisnik Gerxhaliu oli lomamatkalla kotimaassaan Kosovossa eikä siten ollut kokoonpanossa.
Teemu Pastila ja Kron Rexhepi ovat edelleen hyökkääjistä sairastuvalla. Olavi Hetemäki pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa Gnistanin maalissa ja Keaton Isaksson oli palannut HIFK:sta Gnistanin riveihin. Lainapelaajana HIFK:sta oli mukana jälleen kymppipaikalla täydet 90 minuuttia pelannut Kalle Sotka.
Ottelu alkoi JäPSin vyöryttäessä vaarallisen näköisiä hyökkäyksiä Gnistanin maalille, mutta avausmaalin teki kuitenkin Gnistan noin 7 minuutin pelin jälkeen. Kalle Sotka antoi lyhyen kulman vasemmalta Marko Kataiselle, joka palautti pallon Sotkalle. Sotka keskitti rangaistusalueelle ja Keaton Isaksson puski pallon läheltä verkkoon.
Ensimmäinen puoliaika oli vauhdikas sisältäen lukuisia maalipaikkoja. Ensin Olavi Hetemäki sai venyä huipputorjuntaan torjuakseen sinipaidan vaarallisen laukauksen noin 20 metristä. Ottelua oli pelattu noin 12 minuuttia.
Hetkeä myöhemmin Keaton Isaksson pääsi irti vasemmalta, mutta hän lirutti pallon hiuksen hienosti ohi takatolpan maalivahdin liu’uttua vastaan.
Kun ottelua oli pelattu noin 24 minuuttia, pääsi Santtu Toiviainen laukomaan aivan rangaistusalueen rajalta. Komea puolivolley johti vain kulmapotkuun JäPSin maalivahdin venytettyä näppinsä yläriman alle pallon tielle.
Tämän jälkeen ottelu eteni Gnistanin kontrollissa puoliajan loppuun asti.
Juuri ennen puoliaikaa nähtiin Gnistanin 2-0 johtomaali, joka olikin yksi kauden komeimmista maaleista. Maalintekijä Keaton Isaksson otti taitavasti haltuunsa Toni Takamäen ilmavan syötön. Isaksson eteni vasenta laitaa, jätti pallon Kalle Sotkalle, joka keskitti pallon päätyrajalle. Niko Tirkkonen jatkoi keskityksen päällään maalille ehtineelle Isakssonille, joka puski pallon yläkulmaan.
Toinen puoliaika jatkui Gnistanin kontrolloidessa ottelua.
Koko kauden hiottu lyhytsyöttöpeli toimi ja sen sekä mainiossa vireessä olleen Isakssonin henkilökohtaisen taidon avulla Gnistan onnistui luomaan toisen puoliajan parhaat maalipaikat.
Näyttävän lyhytsyöttöpelin jälkeen Isaksson pääsi ampumaan läheltä, mutta kolmas osuma jäi kuitenkin syntymättä.
Vain muutama minuutti tästä Isaksson vapautti Niko Tirkkosen rangaistusalueelle, mutta maalivahti onnistui kuitenkin vaivoin torjumaan läheltä tulleen laukauksen. Irtopalloa havittelivat keltapaidoista niin Tirkkonen kuin Valte Vuorelakin, mutta JäPSin maalivahti oli kuitenkin tilanteen herra estäen lisämaalien synnyn.
Olavi Hetemäki joutui venymään torjuntaan 60 peliminuutin kohdalla, jolloin hän torjui Mikael Lähteen noin 20 metristä lähteneen laukauksen.
JäPS oli 71 minuutilla todella lähellä kavennusosumaa, mutta John Keisterin laukaus noin 20 metristä kolahti vain tolppaan.
Kolme minuuttia tämän jälkeen Gnistan suoritti ottelun ensimmäisen vaihtonsa. Antti Uusitalo korvasi keskikentällä Santtu Toiviaisen.
Toinen vaihto näki päivänvalon 81. minuutilla. Riku Oras vaihdettiin pois oikealta laidalta ja hänen paikkansa otti pitkästä aikaa peliin mukaan päässyt Janne Arolinna.
Uusitalo oli vahvasti pelissä mukana 87. minuutilla, kun hänen loistosyöttönsä vapautti Kalle Sotkan vasemmalta laidalta. Sotka laukoi läpiajonsa päätteeksi pallon hieman ohi takatolpasta.
Gnistan käytti kolmannen vaihtonsa minuutti ennen 90 minuutin täyttymistä, kun myös vasenta laitahyökkääjää vaihdettiin. Miro Kauti tuli Niko Tirkkosen tilalle.
Loppuaika ei lisämaaleja eikä maalipaikkoja enää tarjonnut, joten Gnistan oli kärkikamppailun herra 2-0 voitollaan.
Päävalmentaja Mikko Eskelinen oli peliesitykseen todella tyytyväinen:
– Hyvä ja ehjä kokonaisuus. Jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin. Peli oli nyt koko pelin kontrollissa ja nyt osattiin rytmittää peliä. Tilanteiden tunnistaminen ja oikeat valinnat ilahduttivat. Olen tyytyväinen siihen miltä peli näytti ja peli näytti meidän peliltä.
Gnistanin kotiottelut jatkuvat jo lauantaina, kun NJS saapuu vieraaksi Oulunkylään. Ottelu käynnistyy klo 16:00. Tervetuloa!
Gnistan – JäPS 2-0
Maalit:
Gnistan: Isaksson 7′, Isaksson 44′
JäPS: –
Varoitukset:
Gnistan: Takamäki 69′
JäPS: Huusko 70′, Autio 77′
Gnistan: Hetemäki, Antikainen, M. Koskinen, Takamäki, Katainen, Toiviainen(74′ Uusitalo), Vuorela, Oras(Arolinna 81′), Tirkkonen(89′ M. Kauti), Sotka, Isaksson

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.