Gnistan voitokas kärkiottelussa

TPV ja Gnistan kävivät maanantai-iltana viihdyttävän taiston kolmesta sarjapisteestä. Gnistan nappasi lopulta 2-3 voiton oltuaan tappiolla kahteen otteeseen. Ottelusta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut.
HIFK:sta oli mukana kaksi lainapelaajaa, Matias Hänninen ja Milo Jung. Muodostelma oli tuttu 4-2-3-1. Atte Otronen pelasi maalissa. Puolustuslinjan muodostivat laitapuolustajat Astrit Kabashi ja Alex Antikainen sekä topparit Marko Koskinen ja Pauli Loukola. Keskikentän keskustassa olivat Antton Koskinen ja Valte Vuorela. Hyökkääjistön muodostivat laitalinkit Hänninen ja Jung, kymppipaikalla jälleen hyvän ottelun pelannut Keaton Isaksson ja Teemu Pastila kärjessä. Pois kokoonpanosta olivat loukkaantuneet Miro Kauti, Marko Selin, Toni Takamäki ja Kron Rexhepi. Kim Louhisto lähti lainapestillä FC Espoon riveihin.
TPV siirtyi johtoon jo pelin 12 minuutilla, kun Dieter Rudi sai tilaa ja laukoi oikealta matalan kudin vasempaan alakulmaan.
Gnistan oli hallinnut pelin alkuminuutteja ennen takaiskumaalia ja saikin tasoituksen 21. peliminuutilla. Teemu Pastila sai hyvän pistopallon puolustajien taakse, onnistui harhauttamaan vastaantulleen maalivahdin ja sijoittamaan pallon verkkoon pienestä kulmasta. Maali oli Pastilalle kauden ensimmäinen Kakkosessa.
TPV:n hyökkäsi nopeasti vastaan läpi pelin Gnistanin pitäessä pallonhallintaa itsellään. Yksi nopea vastaisku oli Mohamed Koroman läpiajo n. 40 minuutilla. Gnistanin onneksi Koroma osui vain tolppaan.
Hetki tämän jälkeen Gnistan joutui vaihtamaan loukkaantuneen Teemu Pastilan tilalle Antti Uusitalon. Samalla muuttui kenttämuodostelma muotoon 4-3-3: ”Kyttä” tuli keskikentän pohjalle ylempänä Antton Koskinen ja Valte Vuorela. Hänninen ja Jung olivat edelleen laitahyökkääjät ja Keaton Isaksson nousi kärkeen.
Oliko syy kenttämuodostelman muuttumisessa vai jossain muussa, mutta 1. puoliajan loppu oli Gnistanille vaikea. TPV painosti vahvasti ja pääsi puoliajalle johtoasemassa. Astrit Kabashi oli pakotettu rikkomaan punapaitojen ovelan seinäsyötön jälkeen rangaistusalueella ja tuomari määräsi pallon pilkulle. Sergei Korsunov laukoi 11 metristä pallon hallitusti maaliin.
Gnistanin päävalmentaja Mikko Eskelinen oli avauspuoliaikaan tyytyväinen, mutta myöntää puoliajan lopun olleen Keltapaitojen kannalta huono:
– Aloitimme pelin erinomaisesti. Pystyttiin luomaan monta maalipaikkaa pelitavan mukaisilla hyvä rytmisiä hyökkäyksillä. ”Pastin” 1-1 maali oli juuri tälläinen. ”Pastin” loukkaantuminen käynnisti kauden ehkä heikoimman jakson, sen enempää erittelemättä.
Toisen puoliajan alkua TPV hallitsi myös vahvasti. Punapaidat hyökkäsivät terävästi laitojen kautta, mutta eivät onnistuneet iskemään kahden maalin johtoa taululle.
Hiljalleen kärsivällisesti pelisysteemiään noudattanut Gnistan pääsi peliin mukaan. Tasoitus syntyi 64 minuutilla Matias Hännisen toimesta. Gnistan hyökkäsi oikealta, Hänninen pääsi vapaaksi ja pallo otti kimmokkeen TPV:n puolustajasta painuen verkkoon.
Tasoitusmaalin jälkeen pelinhallinta alkoi jälleen taipua Gnistanin suuntaan, mutta TPV hyökkäsi mahdollisuuden saatuaan edelleen vauhdikkaasti vastaan. TPV hyökkäsi useaan otteeseen oikean laidan kautta ja Alex Antikaiselta riitti kiirettä vikkelän Dieter Rudin kanssa. Antikainen selvityi urakastaan kuitenkin hyvin.
Gnistan suoritti toisen vaihtonsa 79 minuutin kohdalla. Pitkään loukkaantuneena ollut Joonas Kauti tuli kentälle ja Milo Jung otettiin pois. Kauti tuli oikeaksi laitahyökkääjäksi ja Matias Hännninen siirtyi vasemmalle laidalle.
Gnistanin johto-osuma syntyi jo aiemmin lähellä maalintekoa olleen Keaton Isakssonin toimesta, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä vain 3 minuuttia. Isaksson pääsi vapaaksi rangaistusalueelle ja pommitti pallon yläkulmaan. Esityön maaliin teki Matias Hänninen.
Koko pelin erityisesti hyvää pallonkäsittelytaitoaan esitellyt Hänninen oli lähellä maalintekoa pelin ollessa jo yliajalla. Hänninen pääsi vastaiskuun vasemmalta, harhautti TPV:n puolustajan ja murtautui rangaistusalueelle. Hänninen ajautui kuitenkin liian lähelle maalivahtia, joka onnistui kahmaisemaan pallon syliinsä.
Gnistan suoritti lisäajalla kolmannen vaihtonsa, kun Santtu Toiviainen pääsi loppuminuuteiksi kentälle. Tilaa hänelle teki Antton Koskinen. Gnistan varjeli pelin lopussa maalin johtoaan vankasti ja poistui lopulta kolmeen pisteen kera Tammelan illasta lukemin 2-3.
Eskelinen ei ollut aivan tyytyväinen toisen puoliajan esitykseen.
– Toisen jakson alku oli taas ihan ok. Pystyttiin luomaan 4-5 hyvää maalipaikkaa. Viimeiset 30 min oli kuritonta peliä, molemmilta joukkueilta. Onneksi saatiin luotua paikat tasoitukseen ja voittomaaliin.
Eskelisen mukaan pelitapaan liittyvä prosessi on edelleen kesken.
– Pelitapa on pelaajille erittäin vaativa. Tarvitaan rohkeutta, pelin jatkuvaa lukemista, reagoimista, kollektiivisuutta molempiin suuntiin. Hyvät hetket on koko ajan parempia, mutta liikaa tulee heikkoja hetkiä. Ei malteta pitää kontrollia 90min, sen kanssa työskennellään joka päivä.
– Suunta on oikea ja pisteet Tammelasta kovaa TPV:tä vastaan maistuu todella hyvältä, Eskelinen toteaa lopuksi.
Kausi jatkuu kotiottelun merkeissä ensi sunnuntaina, jolloin kauden toisessa Keski-Helsingin herruusottelussa vastaan asettuu Käpylän Pallo. Ottelu alkaa Fair Pay Areenalla kello 18:30. Tule kannustamaan Keltaiset voittoon!
TPV-Gnistan 2-3 (2-1)
Maalit:
TPV: Rudi 13′, Korsunov 45′ rp.
Gnistan: Pastila 21′, Hänninen 64′, Isaksson 88′
Varoitukset:
TPV: Perttula 71′, Tossavainen 81′
Gnistan: Uusitalo 82′
Gnistan: Otronen, Kabashi, M. Koskinen, Loukola, Antikainen, A. Koskinen(90+2′ Toiviainen), Vuorela, Hänninen, Jung(79′ Kauti), Isaksson, Pastila(40′ Uusitalo)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.