Gnistan ja Pallohonka tasasivat pisteet

Tiistain ottelussa Pallohonka isännöi Gnistania Tapiolassa. Sarjataulukon keskivaiheilla majailleet joukkueet iskivät kumpikin kertaalleen pallon verkkoon ottelussa, jossa maalipaikoilla ei herkuteltu.

Gnistanin avauksessa oli muutama muutos GrIFK-matsin aloittaneeseen miehistöön. Pauli Kuusijärvi palasi pienen vamman jälkeen kipparoimaan puolustusta ja Rami Murto avasi oikeana pakkina. Keskikentällä ja hyökkäyksessä ainoa muutos oli Antton Koskisen nouseminen avaukseen Jaakko Lepolan tilalle.
Valkoisissa vieraspaidoissaan pelannut Gnistan aloitti ottelun lupaavasti. Takana oli vain kolme minuuttia, kun Tuomas Mustonen karkasi espoolaisten puolustukselta. Päästyään nokikkain maalia vartioineen Lauri Jylhän kanssa ”Mude” ampui pallon varmasti sisään.
Kokonaisuudessaan ensimmäinen puolisko oli tasaista keskikentän vääntöä ja ajoittain näppärääkin pallon siirtelyä. Pelinrakentelu kuitenkin tyssäsi molemmilla joukkueilla vastustajan kenttäpuoliskolle ja maalintekosektoreille oli vaikeuksia murtautua.
Pallohonka tasoitti ottelun erikoistilanteesta 26 minuutilla. Sivuvapari oikealta jäi vaarallisesti pomppimaan Gnistanin rankkarialueelle, eikä puolustus saanut siivottua tilannetta ajoissa. Lopulta Pallohongan Tommi Saarinen pääsi siirtämään pallon sisään lähietäisyydeltä.
Ensimmäisen 45 minuuttisen loppua kohti peli alkoi valua Gnistanin hallintaan ja pallo liikkui odotuksia herättävän näköisesti espoolaisten kuudentoista ympärillä. Ongelmaksi muodostui jälleen murtavien syöttöjen puute ja orastavat tilanteet kuihtuivat toinen toisensa perään. Lähimmäksi pääsi Ville Spangar, jonka tulinen laukaus noin paristakympistä painui hieman ohi maalin.
Toiselle puoliajalle Pallohonka toi sisään toisen kärjen ja aloitti pirteästi. Varsinkin ensimmäisen vartin aikana vieraat lähinnä juoksivat pallon perässä, kun nuoret Pallohonka-pelurit ottivat hallinnan itselleen.
Timo Aaltonen Gnistan-maalilla joutui venymään muutaman kerran komeasti pitääkseen tilanteen tasoissa. Jakson puolivälissä Timon yhden käden pelastus lyhyenä pelatun vaparin jälkeen lähteneestä vedosta oli ehdottomasti kategoriaa ”gamesaver”.
Lopussa Gnistan oli joukkueista kuitenkin hieman lähempänä varastaa täydet kolme pistettä. Vieraat yrittivät lisätä höyryä ja pelin painopiste painui kohti espoolaisten maalia. Pallohonka väläytteli muutamilla vaarallisilla vastaiskuilla, mutta päivänselvät maalintekotilanteet loistivat poissaolollaan kummassakin päässä.
Lähimmäksi Gnistan-miehistöstä pääsi Markkasen viisi minuuttia ennen loppua korvannut Teemu Pastila. ”Pasti” pääsi puoliksi karkuun oikealta laidalta, mutta matala laukaus viuhui ohi takakulmasta. Gnistanilla oli toisella jaksolla myös vahvat perusteet rangaistuspotkuun, kun pallo osui Pallohongan pelaajaa käteen aivan kuudentoista rajan sisällä. Sekä Gnistanin joukkue että linjatuomari nostivat kätensä pystyyn, mutta pidettyään avustavansa kanssa lyhen palaverin erotuomari Jesse Kananen päätti jatkaa peliä vieraiden rajaheitolla.
Näin Tapiolassa päädyttiin pistejakoon lukemin 1-1. Gnistanin päävalmentaja Erkka V. Lehtola antoi plussaa ehjästä kokonaisuudesta, mutta totesi hyökkäyspelistä puuttuneen juonikkuutta.
– Vaikka ottelussa ei maalipaikoilla herkuteltukaan, mielestäni katsojat näkivät tasokkaan Kakkosen matsin. Kentällä oli vauhtia, tunnetta ja osaamista, Lehtola kiitteli.
– Pelasimme ehjän ottelun. Varsinkin koko joukkueena puolustaminen toimi hyvin. Ymmärsimme koska prässätä ja koska vetäytyä pallon alle. Myös peli-ilme oli energinen ja taisteleva.
– Toki parannettavaa jäi. Emme luoneet riittävästi hyviä maalipaikkoja. Hyökkäyskolmanneksen pelaamiseen on löydettävä uusia tehokkaampia aseita.
– Perjantain KäPa-ottelu päättää kauden ensimmäisen puolikkaan. Aikaa palautumiseen on vähän mutta riittävästi. Olen varma siitä, että perjantaina Fair Pay Areenalla juoksee voittoa ja kolmea pistettä palavasti jahtaava Gnistan.
Gnistanin ottelut siis jatkuvat jo perjantaina tulikuumalla paikallisottelulla Käpylän Palloa vastaan. Luvassa takuuvarmasti mielenkiintoista jalkapalloviihdettä Oulunkylän Fair Pay Areenalla. Tervetuloa!
Pallohonka 1-1 FC Gnistan
Maalit:
Pallohonka: Saarinen 26′
Gnistan: Mustonen 3′
Varoitukset:
Pallohonka: Keijama 72′
Gnistan: Koskinen 65′, Kuusijärvi 65′, Takamäki 80′, Mustonen 84′
Gnistan: Aaltonen, Murto, Kuusijärvi, Takamäki, Katainen, Rodriguez, Koskinen, Spangar (Lepola 72′), Markkanen (Pastila 85′), M.Kauti (Mwangi 63′), Mustonen

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.