Vieraissa vastassa LPS

Sunnuntai-iltana Gnistan kohtaa Laajasalon nurmella vielä ensimmäistä voittoaan metsästävän LPS:n. Kaksi edellistä otteluaan hävinneet Keltaiset hakevat puolestaan paluuta voittojen tielle klo 18.30 alkavassa taistossa.

Laajasalolaiset ovat saalistaneet kauden kuudesta ottelustaan vain yhden pisteen ja majailevat tukevasti lohkon pohjalla. Erityisesti maalinteko on tökkinyt, sillä kuudessa matsissa on syntynyt vain kaksi osumaa.
LPS pääsee kuitenkin sunnuntaina ensimmäistä kertaa omalle Laajasalon kotinurmelleen. Ja varsinkin kotikentällään suoraviivainen ja fyysinen joukkue on ollut perinteisesti vaikea vastus kenelle tahansa. Viime kaudella Gnistan ei onnistunut kaatamaan vihreäpaitoja kertaakaan. Kolmesta ottelusta saldona oli yksi tappio ja kaksi tasapeliä.
Kotijoukkueen peliasussa nurmelle kirmaa tuttujen vastustajien lisäksi myös muutama keltapaidassa tutuksi tullut pelimies. Kauden 2011 jälkeen Gnistanista lähtenyt Oulunkylän yleisön suuri suosikki Erno Kaplas sekä viime kaudella Gnistania edustanut, ja jo kauden aikana lainalla Laajasalossa käynyt Janne Arolinna siirtyivät talven aikana LPS:n riveihin.
Gnistanilla on otteluun lähdettäessä alla kaksi tappiota. Vieraissa EsPalle ja kotona BK-46:lle. Karjaalaisia vastaan keltapaidat jäivät alusta asti jyrän alle ja päävalmentaja Erkka V. Lehtola painottaakin, että sunnuntaina on asenteen ja vauhdin oltava kohdallaan ensimmäisestä vihellyksestä lähtien.
– BK-matsi oli murheellinen. Jäimme telineisiin ja teimme raskaita virheitä. Kokoonpanoon tulee taatusti muutoksia.
– Pidimme viikolla tavallista useamman huilipäivän, jotta jätkät olisivat varmasti terävällä jalalla liikkeellä pyhänä. LPS taistelee saletisti, joten tiukka kahina on tulossa. Nyt Kipinän pitää syttyä ja palaa ensimmäisestä minuutista viimeiseen.
Gnistanin loukkaantumistilanne sai jälleen huonompia uutisia BK-matsissa, kun Tuomas Mustonen loukkasi olkapäänsä. ”Mude” on sivussa vähintään viikon verran. Samoin viikonloppuna valkolakkiaan juhlistanut Marko Katainen parantelee vielä reittään ainakin viikon. Lisäksi Juuso Rantasella (nilkka) on vielä edessä kuukauden huili.
Mikko Vesterinen hakee pelituntumaa lainalla MPS:n riveissä ja Richard Tiberi on pelannut Gnistanin a-junioreiden sekä Gnistan/Ogelin matseja. Barcelonassa kevään vaihto-oppilaana viettänyt Joonas Kauti puolestaan palaa Suomeen viikon päästä lauantaina.
Gnistan: Aaltonen, Viitanen, Kabashi, Rodriguez, Jeng, Kuusijärvi, Takamäki, Murto, Keisanen, Uusitalo, Koskinen, Lepola, Spangar, M.Kauti, Selin, Markkanen, Woodward, Pastila.
LPS – FC Gnistan
Su 2.6 klo 18.30
Laajasalon liikuntapuisto

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.