EsPa niukasti parempi Matinkylässä

Gnistan ja Etelä-Espoon Pallo kohtasivat sunnuntaina toistamiseen tällä kaudella. Kauden avausottelusta pisteen mukaansa Oulunkylästä napanneet espoolaiset jatkoivat hyvää virettään ja ottivat ottelusta kolme pistettä 1-0 lukemin.

Ottelun ensimmäinen puolisko oli vauhdikasta peliä päästä päähän. Gnistanin peli oli ajoittain selvästi suoraviivaisempaa, kuin viikko sitten Talissa. Espoolaisten puolustus oli vaikeuksissa vieraiden nopeiden hyökkääjien kanssa ja Gnistan onnistui luomaan useita maalipaikkoja.
Tuomas Mustonen pääsi kymmenen minuutin paikkeilla yrittämään boksin rajalta Teemu Pastilan tarjoilusta, mutta Ville Saikkonen kotijoukkueen maalilla veti pidemmän korren. Pastila ja Mustonen jatkoivat ensimmäisellä 45 minuuttisella hyviä palloja puolustuksen selustaan ja oikean pakin paikalta ylös noussut Rami Murto pääsikin kertaalleen puolittain läpi espoolaispuolustuksen avanneesta syötöstä. Ramin laukaus kuitenkin viuhui hieman ohi takatolpasta.
EsPan muutamat tilanteet syntyivät Gnistanin vaarallisista harhasyötöistä keskikentällä, joita varsinkin ensimmäisen vartin aikana nähtiin varsin paljon. Kotijoukkueen yritykset kuitenkin suuntautuivat yli ja ohi, eikä Atte Otronen maalillaan joutunut juurikaan töihin.
Puoliskon paras tilanne nähtiin kotijoukkueen maalilla hieman ennen taukoa. Jaakko Lepolan pitkä vapaapotku puskettiin tolppaan ja jatkotilanteesta Antton Koskinen pääsi ampumaan rankkarialueen ulkopuolelta. Saikkonen maalillaan pomputti pallon eteensä, mutta paikalle ensimmäisenä ehtinyt Marko Selin ei saanut kunnon laukausta aikaan ja Saikkonen koppasi pelivälineen helposti syliinsä toisella yrittämällä.
Toisella puoliajalla EsPa onnistui tiivistämään puolustustaan, eivätkä vierailijat löytäneet ryhmityksestä aukkoja yhtä tehokkaasti kuin ensimmäisellä puoliskolla.
Muutamia hyviä paikkoja johto-osumaan kuitenkin nähtiin. Selin vapautti Pastilan rankkarialueen sisällä näppärällä syötöllä, mutta Teemun laukaus suuntautui ohi takakulmasta. Myös Samuli Markkanen pääsi yrittämään puolivolleysta pilkun kohdilta Ramin vahvan nousun ja keskityksen jälkeen, mutta kuti suuntautui reippaasti yli.
EsPan tilanteet näyttivät jäävän muutamiin kulmapotkuihin, kunnes kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä pitkä pallo Gnistan-puolustuksen selustaan löysi ylhäällä kärkkyneen kotijoukkueen laitalinkin Andreas Nymanin, joka nosti pallon tyylikkäästi ulkosyrjällä yli vastaan tulleen Atte Otrosen.
Gnistanin loppukiri ei tuottanut tällä kertaa tulosta ja näin täydet pisteet jäivät Matinkylään. Seuraavan kerran Keltaisilla on mahdollisuus palata voittojen tielle Fair Pay Areenalla lauantaina, kun vieraaksi saapuu yllättävän heikosti kauden aloittanut BK-46.
Erkka V. Lehtola manaili ottelun jälkeen joukkojensa maalipaikkojen tuhlailua.
– Pinna meni toisen puoliajan liian helposti tulleeseen takaiskuun, voitto ekan puoliajan tehottomuuteen. Taas peli, jossa oli paljon hyvää, mutta yhtä paljon vähemmän hyvää.
– Onnittelut sitkeälle synttärisankarille.
EsPa 1-0 FC Gnistan
Maalit:
EsPa: Nyman 82′
Gnistan: –
Varoitukset:
EsPa: –
Gnistan: –
Gnistan: Otronen, Murto, Kuusijärvi, Takamäki, Rodriguez, Lepola, Koskinen (Uusitalo 59′), Selin, Markkanen, Pastila (Spangar 63′), Mustonen (Woodward 80′)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.