Teemu Keisanen Gnistanin paitaan

FC Gnistanin puolustus vahvistuu entisestään, kun edelliskaudet FC Espoota edustanut Teemu Keisanen siirtyy Oulunkylään. Keisanen on monipuolinen peluri, joka pystyy pelaamaan niin keskikentällä kuin puolustuksessakin.

Vasenjalkainen Keisanen on pelannut FC Espoon riveissä Ykköstä ja Kakkosta. Viime kausi päättyi kuitenkin joukkueen osalta putoamiseen Kolmoseen.
– Ei siinä tarvinnut juuri miettiä, kun Erkka soitti ja kysyi tulisinko mukaan. Heti kiinnostuin, Teemu kertoo.
Viime vuoden viimeisessä harjoitusottelussa GrIFK:ta vastaan loukkaantunut Keisanen kertoo, että treenikausi on muuten sujunut hyvin.
– Nilkka vähän muljahti siinä, mutta nyt se alkaa olemaan taas kunnossa. Muuten syksy on mennyt mukavasti ja joukkue vaikuttaa hyvin kilpailukykyiseltä. Sopiva sekoitus taitavia nuoria ja kokeneempaa kaartia.
– Kyllä sinne kärkipäähän pitäisi sijoittua ja tavoitella nousua. Henkilökohtaisesti pyrkimyksenä ainakin saada mahdollisimman hyvin peliaikaa, Teemu kommentoi kauden tavoitteita.
Gnistanin valmentaja Erkka V. Lehtola maalailee monipuolista Keisasta erityisesti vasemmaksi puolustajaksi.
– Näin muutamia Teemun pelejä viime kaudella. FC Espoo ei pärjännyt, eikä Teemukaan ollut parhaassa iskussa, mutta pelimiehen elkeet välittyivät silti katsomoon, Lehtola kertoo.
– Hän on kokenut, taitava ja fiksu pelaaja, joka meillä taistelee ensisijaisesti vasemman puolustajan paikasta, mutta pystyy pelaamaan hyvin myös laitahyökkääjänä tai keskikentän keskellä. Teemu näytti marras- ja joulukuun tapahtumissa haluavansa joukkueeseen.
Teemu Keisanen
Syntymävuosi: 1986
Pelipaikka: Vasen puolustaja / keskikenttä
Edelliset seurat: FC Honka, FC Espoo

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.