Gnistan 1-1 PK-35/VJS

Gnistan kohtasi perjantaina Oulunkylän illassa PK-35/VJS:n. Pisteet tasattiin Fair Pay Areenalla lukemin 1-1. Gnistanin ainoan maalin viimeisteli Tuomas Mustonen 19 minuutin kohdalla.

Pelin luonne oli selkeä. Gnistan oli väsynyt, koska peli oli kolmas kuuteen päivään. PK oli liikkeellä hyvällä jalalla ja liikutti palloa nätisti mieheltä miehelle. Pelin edetessä Gnistan sai kuitenkin otetta, ja ei aikaakaan kun pitkä pystypallo tavoitti linjan taakse juosseen Mustosen, joka sijoitti vasurillaan varmasti ohi PK:n maalia vartioineen Toni Korkiakosken.
Tämän jälkeen Gnistan sai paikkoja, ja mm. Joonas ja Miro Kauti pääsivät vuorotellen avopaikkaan, mutta molempien vedot menivät selvästi yli maalin. Myös PK sai joitakin vetoja maalia kohti, ja erityisesti kärjessä pelannut Samir Heroum oli Gnistanin puolustukselle vaikea pideltävä. PK sai runsaasti vapaapotkuja läheltä maalia, mutta mitään vaarallista näistä ei syntynyt.
Toinen puoliaika oli Gnistanin pelaajille taistelua väsymystä vastaan, mutta joitakin paikkoja saatiin aikaan. Mude pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta puolustaja häiritsi sen verran, että veto meni ohi maalin.
Tasoitus oli harmillinen. Gnistan menetti pallon n. 20 metrissä ja John Keister laukoi pallon maaliin Gnistan-puolustuksen keskeltä.
Lopussa Gnistan sai joitakin puolittaisia mahdollisuuksia, mutta ylipäätään peliä leimasi väsymyksen tuoma huolimattomuus.
Valmentaja Honkavaara oli kuitenkin lopulta tyytyväinen tasapeliinkin.
”Niin väsyneitä tänään oltiin, että olen tyytyväinen pisteeseen. Enemmänkin oli tänään tarjolla, mutta jalat eivät yksinkertaisesti pojilla enää liikkuneet eikä enempää pisteitä ansaittu. Vastustaja piti hyvin palloa, eikä meidän prässipelaaminen toiminut kuin ajoittain. Nyt yritetään palautua tiistain KTP-peliin, johon on onneksi neljä päivää aikaa.”
Tiistain ottelu KTP:tä vastaan alkaa Kotkassa klo 18.30.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.