Ennakko: Gnistan – Kiffen


Lauantaina Oulunkylässä pelataan mielenkiintoinen paikalliskamppailu, kun perinteikäs helsinkiläisjoukkue Kiffen saapuu Fair Pay Areenalle. Ottelu alkaa klo 17:00.

Gnistan nappasi edellisessä ottelussaan maukkaan kotivoiton Mikkelin Palloilijoista 2-0 lukemin. Päävalmentaja Jani Honkavaara oli tyytyväinen erityisesti toisen puoliajan peli-ilmeeseen.
”Ensimmäinen puoliaika MP:tä vastaan oli vähän nihkeää, mutta toiselle parannettiin selvästi. Tyytyväinen voi olla erityisesti puhtaana pysyneeseen omaan päähän. Jos puolustus pitää nollat, niin kyllä me pystytään ne tarvittavat maalit tekemään.”
Seuraavana vieraaksi saapuva Kiffen on saalistanut ensimmäisestä viidestä ottelustaan kahdeksan pistettä ja on taulukossa pisteen Keltaisia perässä. Gnistanin tapaan Kiffenin rinki on laaja ja myös laatua löytyy.
”Kiffenillä on kokoonpano ilmeisesti siviilikiireiden takia vaihdellut aika paljon ottelusta toiseen. Jengissä on kuitenkin hyviä pelaajia. Varsinkin hyökkäyskaksikko Fisnik Gerxhaliu ja Feras Abid ovat vaarallisia kavereita. Myös Hakassa Veikkausliigaa pelannut Ville Pajula on kova vahvistus Kiffenille.”
”Pieni arvoitus kuitenkin ketä siellä lauantaina pelaa. Pelityyli on vähän samantyyppinen kuin JäPSillä, eli vetäytyvät ja iskevät vauhdilla vastaan”, arvioi Honsu.
Gnistanilla ei loukkaantumisrintamalla ole huolia. Koko ryhmä on terveenä ja pelaajia on käytössä runsaasti.
”Kaikki parisenkymmentä pelaajaa ovat kunnossa, joten osa jää väkisinkin kokoonpanon ulkopuolelle. Kun nyt pelataan kolminkertaista sarjaa niin tässä on kuitenkin vielä normaali Kakkosen kausi periaatteessa edessä, joten sinänsä hyvä, että materiaalissa on leveyttä.”
Edu lainalle KäPaan, Anton jatkaa Malmilla.
Eduardo Rodrigues pelaa ainakin seuraavat kaksi viikkoa lainalla entisessä seurassaan Käpylän Pallossa Kolmosta.
”Laina oli ihan Edun omasta tahdosta. Edu halusi päästä pelaamaan säännöllisemmin, joten sovittiin nyt aluksi kahdesta viikosta. Sen jälkeen meillä on oikeus kutsua hänet takaisin, joten katsotaan miten tilanne etenee.”
”20 miehen ringissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Lauretsalon Jani ja Kyttä ovat nyt voittaneet meille pelejä, joten keskikentän keskustassa ei liikaa paikkoja ole. Pelituntuman puolesta saattaa olla parempi pelata säännöllisesti lainalla ja olla siten hyvässä terässä.”
Anton Louhisto jatkaa lainaansa niin ikään Kolmosessa pelaavassa Malmin Palloseurassa.
Gnistan – Kiffen lauantaina 26.5 klo 17:00 Oulunkylän Fair Pay Areenalla.
Liput: 8€/5€, kausikortit 55€
Lisätiedot

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.