MIFK päätti Gnistanin taipaleen cupissa


IFK Mariehamn haki 4-1 voiton Oulunkylästä Suomen Cupin 7. kierroksella. Altavastaajana otteluun lähtenyt Gnistan pelasi ennakkoluulottomasti pyörittäen peliä ja loi tukun tilanteita maarianhaminalaisten maalille, mutta IFK iski omista paikoistaan liigajoukkueen varmuudella.

Ensimmäinen vartti oli sinikeltaisille synkkä. Kun vain 6 minuuttia oli pelattu, antoi Petteri Forsell kierteisen kulmapotkun vasemmalta, joka upposi suoraan Timo Aaltosen vartioiman maalin takanurkkaan. Alle kymmenen minuuttia myöhemmin peli oli jo 2-0 vieraille saman miehen viimeistelystä. Wilhelm Ingves kaadettiin vaarattoman näköisessä tilanteessa boksin sisällä ja Vesa Hätilä osoitti pallon pilkulle. IFK:n ylivoimaisesti vaarallisin ase, Forsell, ampui pallon varmasti sisään.
Gnistan ei kuitenkaan saarelaisten vahvasta alusta ja omasta pienestä hapuilustaan hämmentynyt vaan otti pelin hallintaansa. Palloa pyöriteltiin useaan otteeseen IFK:n rankkarialueen tuntumassa, mutta viimeiset ratkaisut jäivät puuttumaan kunnes 21 minuutin kohdalla pallo pelattiin boksin sisällä Joonas Kautille, joka viimeisteli tyylikkäästi ohi Mariehamnin maalia vartioineen Ludwig Bergströmin.
Kavennuksen jälkeen Gnistan jatkoi vahvasti ja paikkoja tasoitukseenkin oli ennen taukoa. Kun viimeistelystä kuitenkin puuttui ripaus onnea ja tarkuutta, mentiin puoliajalle IFK:n niukassa 1-2 johdossa.
Tauon jälkeen edettiin tasaisissa merkeissä ja molemmat maalivahdit joutuivat venymään pallon eteen pariin otteeseen. 77 minuutin kohdalla IFK kuitenkin iski jälleen erikoistilanteesta. Kulman tarjoili kukas muukaan kuin Petteri Forsell ja Patrik Byskata jatkoi pallon häkkiin. 1-3.
Gnisun metsästäessä kavennusta iskivät maarianhaminalaiset vielä neljännen. Illan hahmo Forsell karkasi oikealta ja tarjoili maalin eteen Saihou Jagnelle, jolla oli helppo työ laittaa pallo maaliin.
1-4 numeroista huolimatta peli oli tasainen ja Gnistanin peli vaikutti sunnuntaina alkavaa Kakkosta silmällä pitäen lupaavalta. Valmentaja Jani Honkavaaran peräänkuuluttamaa pelirohkeutta oli kiitettävästi ja omassa pelissä pysyttiin ennakkoon kovemmasta vastustajasta huolimatta. Erot löytyivät tänään liigajoukkueen vahvasta erikoistilannepelaamisesta ja erityisesti Petteri Forsellin näppärästä esityksestä.
Gnistan aloittaa urakkansa Kakkosen itälohkossa sunnuntaina klo 18.30, kun KTP Kotkasta saapuu Oulunkylään.
Gnistan: Aaltonen; Murto, Koponen (Lönnström 85′), Björkstrand, Markkanen; Rikberg, Uusitalo, Lauretsalo, J.Kauti (Arolinna 71′); M.Kauti (K.Louhisto 75′), Ahmad
Maalit:
Gnistan: J.Kauti
MIFK: Forsell, Forsell, Byskata, Jagne

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.