Ennakko: Gnistan – KTP

Pitkä odotus päättyy sunnuntaina, kun KTP saapuu vieraaksi Gnistanin Kakkosen avausotteluun. Viime kaudella Gnistan oli keskinäisissä otteluissa tyly vastus kotkalaisille 0-4 ja 5-0 lukemin.

Gnistan lähtee Kakkosen itälohkoon yhtenä ennakkosuosikeista. Viime kausi päättyi kakkossijaan Klubi04:n jatkaessa nousukarsintoihin lohkovoittajana. Tällä kaudella tähtäimissä on sijoituksen parantaminen ja nousu Ykköseen.
Kotkalaiset pysytelivät viime kaudella juuri ja juuri putoamisrajan paremmalla puolella ja loppusijoitus A-lohkossa oli 11. Tämän kauden KTP aloitti jo viikko sitten Helsingissä. LPS ja KTP tasasivat pisteet 1-1.
”Nuori joukkue, jossa omien junnujen lisäksi on muutamia kovia ulkomaalaisvahvistuksia”, analysoi Gnistanin valmentaja Honkavaara vastustajaa. ”Kakkoseen avaus on varsin vahva, mutta materiaalissa ei ihan hirveästi ole avauksen takana laajuutta. Penkiltä löytyy lähinnä nuoria kundeja.”
Oman mausteensa KTP:n joukkueeseen tuo kauden alla Kotkaan palannut hyökkääjä Niko Ikävalko. Liigakokemusta FC KooTeePeestä, Hakasta ja viimeisimpänä IFK Mariehamnista omaava Ikävalko on varmasti myös ”Honsun” papereissa merkattu mies.
Kotijoukkueen puolella tilanne näyttää ennen kauden alkua varsin hyvältä. Materiaalissa on laajuutta jopa liikaa.
”Tilanne joukkueen pelikunnon suhteen on todella hyvä, mutta tavallaan ongelmallinenkin, koska hyviä pelaajia jää tällä hetkellä väkisin penkille ja jopa katsomoon.”
”Loukkaantuneina ovat ainoastaan Mustonen ja Spangarin Ville. Mudekin tosin sai juuri lääkäriltä luvan harjoitella täyspainoisesti.”
Huhujen mukaan sekä Kotkasta että pääkaupunkiseudulta on saapumassa matsiin runsaasti KTP-faneja. Toivottavasti siis kotiyleisökin löytää sunnuntaina paikan päälle tsemppaamaan sinikeltaiset kauden avauksessa kolmeen pisteeseen!
Lipunmyyntipisteestä saatavilla myös kaikkiin kauden 14 Kakkosen kotiotteluun oikeuttavat kausikortit hintaan 60€.
Gnistan – KTP sunnuntaina 29.4 klo 18.30 Oulunkylän Fair Pay Areenalla.
Liput: 8€/5€, kausikortit 60€
Lisätiedot
Facebook

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.